Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 30.03.2009

Ei autais yht ainuttaka vapaapäivä pittä kiartuen keskel. Eilisen tekemättömän päivä jälkke tul suur nuukahrus: tuntus et mittä ei jaks, mittä ei ossa eikä yhtä muist, kummottos ihmiste ilmoil nyy sit taas olttinka.

Turun Sigyn kumminki sai heti keikkainnon virttama suanis - vaik talon esittely kamarimusiikkeines päivines hiukan pelottiki: "Konservatorion konserttisaleista suurin on nimeltään Sigyn-sali. Monitoimisalina toimiva tila on akustiikaltaan suunniteltu kamarimusiikkisaliksi, jonka tekniset valmiudet mahdollistavat myös mm. pienimuotoisen oopperan." Piänmuatoseks oopperaks voiski sanno laval kuulttu ohjelma enne varsinaise runoilla alkamist. Avasin äänt, hihkusin äänimiähel ja voivottelin jännitystän. Ei ol mittä helppo simmone kotosalikeikka, ko katsomos on tutui naamoi ja siskoki kaupan pääl (hän ei ol kovinka pelottava, paitsi jos tunte).

Rakentamine tuulkoneitten suuntamisines kaikkines vei aikka juur see verran ko oli varattukki: kyl siin see kolm ja pual tuntti mene, vaik kui reipastele.



Sigynin mattamustal laval ol hyvä tehr valoshowt - kaik kontrastit erottusiva dramaattisest:

Arvatka, sanok runoilija tosa kuvas housu vai mikki hiiri?

Keika loppupualel ol erikoisohjelma: kutsusin äänimiähen laval kiitettäväks ja taputettavaks. Hän tuliki kameran kans, ja nii meil ol sit kakspualine kuvausoperaatio valmis: hän kuvas munt kuvaamas hänt ja mää hänt kuvamas munt ja yleisökin tul kuvautuks kummanki kameral. Jollei olis julistes lukenu, et tänä o meneilläs runokiartue, sitä ei olis mistän
kyl huamannu.

Kiitos kaikil ko o ollu munt kattomas ja hyvä tuult mul jakamas, kiitoksi keikkasalie henkilökunnil, kiitoksi Jyrkil ja muil vahvoil miähil laatikkojen kantamisest, kiitoksi viäl taitaval ja pitkäpinnasel äänimiäsvalomiähel ja jämptil ja jämeräl ohjelmatoimisto Indicon Teal, Maaritil, Hennal, muil.

Yläkuvas Tea ja Maarit o munt yllättäny laval ojentamal juur sen Heinäsirkka-Hepokatti-kirjan, mist olen päivkaussi hehkuttanu. Tämä torista, et mun jutui ainaki joku kuuntele!

Tämä enemppä en tänä saa kirjotetuks, olen iha liia villiinnyksissän täst kaikest mikä o ollu ja mikä o nyy päättyny. Lähipäivin tän päiväkirjaha tule ilmestymä viäl jottan piäni yllätyksi - käykkä viäl joskus vilkuilemas. 

Keika jälkke tul mun puhelimehe kiitosviästi yhrelt mul hyvin kallilt eteläpohjalaiselt soittajapojalt: "Nauru tuli ja itku, mutta suru ei." Munst tuntu et mul on kaik nämä tunttet päälletysten täsä, ylimmäisen ilo.

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 27.03.2009

Tänä aamuste kirjotin mun Katja-ystävän lahjottaman liitumukin kylkke LAHTI ja sin mee lähretti hyvis ajoin viilettämä.

Menomatkal Lahte opettelin piirtämä heinäsirkoi. Olen nii hullaantunu Sami Karjalaisen heinäsirkkakirjaha (ja häne erellisse, surenkorentokirjaha kans), et tahtoisin kauhiast oppi hahmottama niitte muaro. Mut sirkat o jotenki ihan kummi, niinko niis ei olis yhtesest valittu suuntta suunnittelus. Jalk mene sin ja ton ja polvi kääntty taappäi ja sarv sojotta.

Lahre Sibeliustalo ol sit vallottava paik! Koko meinas kylläki peljästyttä - ei see ol runonkirjottajal mikkä nauru asi, ko 1000 ihmist orotta ove ravos, et kosk esitys alka.

Kyl mul oikkiast ol ilomiäl, joskus meina vaa jänskätys voitta.

Esiintymissali ol valtava ko kerrostaloalue paitsi et kaunimp. Otin kolmannen kerroksen parvelt kuvan lavarakennuksest.  Kuulin, et joillaki ol ollu teatterkiikarei mukan...

Kaiken keskel tehti viäl piäni lisäkuvauksi mun suven alus ilmestyvä runodvd:t varte. Tual kaukasuures Kiviojan Marko teke haastattelu Indicon Teast.

Myäski henkilökunt kaikkines Päivines ja Minnoines ja Henkkoines ja Julleines ja Simoines ja Harreines ol mukavaist ja ossavaist. Meijä oma väki sai ain appu, ko tarvitti, anelemat!

Yhre ainokaisen korjattavan asian meijä ohjelmatoimiston tarkka silmä lait merkil: pukuhuaneis ei ol naulakoi. Ei artisti voi ol ilma naulakko! Ei mistä mittän tul, jollei hän voi ripusta. Ei sen tarttis mikkä design-esine olla, ko normaalkorkeurel oleva naula vaa esimerkiks. Toimistolt tulla ens vuan tekemä tarkastuskäynti.

Yleisö piti munt hyvi jälles - juur niinko keika alkunauhas Ippa toivo.

Kännykameroitaki olis tarvinnu viis, et kaik olis saatu kuvatuks. Täsä o nyy 3 eri suunnalt. Keskmäises äänimiäs moikka. Jossa joukos o myäs Masa Hollolast.

Kukka ei usko, ko kerron kummossi tuamissi mul onnekkal jälles tuatti: Huapamato! Virkattu tiskirätti! Liljakimppu! Kouvolan lakritsei!

Purkuhomma käve rivakast, ko ol somat Miia ja Minna -nimiset kaksossiskot raatamas. Täsä mene ledivaloi pakettiauton uumeni:

 Viäl kerra pyykit huiskutta kuulijakunnal - Turus sunnuntain, kellot kesäajas.

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 26.03.2009

En lannistunu eilisest kokemuksest vaan paikallise oppa avustuksel (Sinil kiitos!) menin jälles tairenäyttelyhy. Kuusankoski-talon aulas ol paikallisen taireseuran kuvatairenäyttely - eikä mikkä huano ollenka. Yhrenki teoksen pinta ol nii jännä, et piti koitta hiuka (vahtmestar kattos sillo juur muual), see ol puun näköst keramiikkaa ja sihe ol istutettu taskukellon koneisto, mikä ensnäkemäl vaikut iha vaa oksanreijält.

Takahuanekeskusteluis käytti ohjelmatoimiston naisihmisten kans läpitte kiinostava arkpäivä onkelma: jos joku lähipiirist, (esim tyäkaveri) olis iha järkyttävän kauhian hajune (esim. hie), ni mil taval asian vois otta esil ilma et hän loukkanttu. See mee puhutti ens, et asiast sanomine ainaki olis reilu, iha häne omaks parhaaks. Mittä helppo see ei kumminka ol. Mee tultti sihen tulokse, et alottais sil, et kehuis ihmist josta, mainittis vaik, et sul o nii ihanat silmät, niihi varmanki o moni lankennu. Sit sanois, et yks piän huano puali suns o, niinko meis kaikis ihmisis joku piän vika o: oleksää itte huamannu, et sillon ko sää oikke huhkit ja tule kuuma, ni sun hiki haise sit voimakkast. On simmossi tehokkai aptekin dödöi, mitkä autta kyl. Mut muute - onpas sul hauskase näköset kenkät, mist olet nee ostanu...? Tämmöttös ko huamautettavan asian kääri kehujen keskel, see ei ol niin kauhi - ja tämmöne olis meijän kilpailuvastaus, jos tämä olis joku visailutehtävä ollu. Tämä ol siis ihan teoreettinen kysymys vaa, ei meijä kiartuehenkilökunnas ainaka ol kettä, kenel tarttis hajust huamautta (ellei hee sit munt tarkottanu!)

Nii! Siis kiartuepäiväkirja tämä o, ja pit ihan keikka-asioitakin kirjotta. Olin alunperi vähä epäileväine, et tulek Kuusankoski-sali monika ihmine, ko olen nii usse viaraillu Kymelaaksos, Raavuarisoitois ja muis. Tuntus värisyttävält, ko viime viikol rupes kantautuma korvi jutui, et 550-paiikkane sali ruppe olema pullillas.



Tuntus mukavalt saapastel ison kuulijakunnan ette - kiartueäänimiähen kotiyleisöl runoi lukema. Kuusankoskisalilt saatti mukavast lisävaloi alleviivama muutamei dramaattisemppi tekstikohti, ja muutonki tuntus et ko mun tuulkone puhals yleisö päi ilmavirtta, heilt päi virtas lämmint miält laval saak. Kiva siin ol heilutel käsiäs ja kertoil jutui. Olissin ollu laval vaik kuin kaua.Ko encoret ennen kipasin lavan taa hetkeks huakkama, ohjelmatoimiston frouva siäl jo huakaili, et koit nyy jossa vaihes saara lakkama,talo laiteta klo 22 kii.

Yks mun pikkusimmist faneist, Maria, toivos runo Hirv seisso tiä varres  - ja miäleläs mää sen hänel luvin. Ihani tervessi sain monilt muiltaki faneilt: pääsiäistipun färissi villasukki ja syrämehe menevi kehui. Kiitoksi kovaste joka ainoal Jarmol ja Jormal ja Arjal Ja Yrjöl ja muil!

Muute: nyy ko tihrutan tota mun kännykuva tarkemmi, ni huaman, et siäl ol turvamiähiki paikal. Ilmankos ol nii vapautunu olo!

Huame o sit toiseks viimene kiartuekeikka ja Lahti & Sibelius-talo. Sin on tulos 1007 ihmist. Joko saa pyärttty?

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 26.03.2009

Nyy olen keksiny, mitä mää en kest nykyaikkasen tairemusiikin ja oman kynttilän sammuksihi puhaltamise lisäks: yhteisötairet. Käytti Jyväskyläs viäl enne ettippäi lähtemist viäl tairemuseos, ja see ol kyl ällistys ja järkytys. Kyl taire saa olla kummallist ja vaik vähän käsittämätöntki, mut ei siin saa paista läpitte hutiloimine ja erikoisuuren tavottelu erikoisuuren tähre. Naurutti ja raivostutti.Yläkerran toine installaationäyttely ei pal auttanu: siäl ol mm. seinän kokkonen tyä, misä ol teipil naruhu liimattu viäretyste seteli ja minigrip-pussi pualillas hiakka. Viäreinen tyä, misä killus ämpärilline hiili köyren pääs, ol nimeltäs Hiilisanko. Hei antteks vaa, mut saiskos pyyttä vähä enemä pinnistämist?

Tairekriitikko Laaksone vaikentu ja koitta vaan pittä omist keikoistas huale.

Piäksämäki o eksoottisin paik Varttikiartueel - näi lounaissuamalaise silmil kumminki. Ko olen siäl ennenki esiintymäs ollu, ni en peljänny ainaka ihan kauhiast savolaiste ette astumist. Ei heis muut ero ol ko see, et hiukan tarkkavaisemmin kuulusteleva ja istuva enemmä etukenos ko muual.

Jotenki simmosel kiiruul tultti Piäksämäel, etten ehtiny juur savo murret kuulla - see o harmi ko kovast heijä ilmasutavastas tykkän. Piänel luantoreisul käven kumminki Piäksäjärve jääl.



Otin vähä kuviaki paikallisist nähtävyyksist (eik nähtävyys ol simmone, mink turisti koke ennenäkemättömäks?) Yhre rannal veretyn paatin pääl ol levitetty hirven talja suajapeitteks - see vast oli juurevan näköst!

Poleeni-sali ol nätti ja vähä juhlallinenki, ja talon reippat miähet ol rourannu meijän pakettiauton tyhjäks ennenko auto ol kunnol pysähtynykkä. Ennen keikka mukava olone Savo sanomien toimittaja ja kuvaja kävevät tekemäs juttu - vissi torstaisse lehte - sen tähre hee ei kerjenny koko keikka seurama. Esiintymine alko erikoisspesiaalil taval, ko alkuminuuteil talon valojärjestelmä kaatus ja mää jäin pimiäl laval seisoma. Ei see mikrofonei kumminka sammuttanu, ni mää ajatteiln, ettemmää nyy simmosen tähre ruppe mittä taukko pitämä keske jutu. Jatkoin liirumoimist, ja nii meijä oma valomiäs ko talon miäski viuhtosiva ja viittoiliva toisilles merkei eikä siin montta hetke menny, ko valo taas palo siin misä kuuluski. Ja tuli säästetyks kuulkka aimo annos enerkia täl planeetal niinäki minuuttein.

Yleisö ol naurahtelevaist ja mukavaist -  ja toivosiva simmosenki runon, mitä ei ollu kukka pitkä aikka toivonukka: sen Sulavoin viimesen. Otin kuvan jälles vasemalt, oikkialt ja keskelt - ja sen plättän tän päiväkirja, misä on paras valo (taik sukulaissi.)

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 24.03.2009

Tiä Tamperelt Jyväskylähä sisäls kaik maaliskuise ilma: lunt, aurinkoi, pilvei ja tiätöit kans. Niitte ja ratiohaastattelu jälkke löyretti yliopiston juhlasalil. See ol hyvä, et täl kertta äänimiäs ajo, viimeks ko olin itte vastuus suunnistamisest Jyväskylän kampusalueel, mää hajin ja hajin ja loppuje lopuks löysin itten jonku tiilirakennuksen katolt. Näin siält korkkialt vaik mitä, esimerkiks ohjelmatoimiston frouvan, ketä huhuili munt pitkin pihoi. 

Nyy käve kaik yksinkertasemmi. Meit ol vastas naisseminaari ja reipas-kiva vahtmestar Ilkka, ketä autto kaikes. Hänel mont plussapistet, yht paljon ko K-kaupas saa jääkaapi ostamisest. Valojaki suunnatti hualel - Henna ol tikapuunpitäjä-asessori ja kameleontti-Tea muuttus kären kääänttes valomiäheks (-naiseks). Melkke voi kuulla, ko hän vilkutta valoliukui ja huutta Jou!

Olin taas jotenki kauhia intonas pääst laval - viime kiartueellaki Jyväskyläs ol jotenki ihmelise erityislämmint. Vaik juhlasali o vähä erikoise malline, kahrest salist yhristetty, simmone, et takarivi siinttä jossa horisontin takan, tuntu yleisö oleva iha siin lähel.  

Jälles kuvasin ko pahinki paparazzi. Ei kannat meijän kiartuel tulla sala!

Valikoitten tähä nyy siit tilan muarostki kertovan yleisökuvan - eik ol jännä, et keskel sali o sisälkäynti, niinko parkkilualas. 

Moni tuttu ja tuntematone käve mul Hei vaa sanomas, ja sain taas mun punasse kassi kaikenäkössi tuliaissi. Täyty vissi vuakrat toine paketauto kottimenemisse, ei nämä kaik mahru yhte. Iha munt viäläki hymyilyttä nee moninaise ystävällise ihmise, kerkesin muutaman sanan vaihta yhre Harrin kanssaki - mee oltti ekaluakal parhai kaverei. Siit on kolkymment vuat!

Hotellil lähties huamasin, et auton tuuliklasinpyhkimie al ol ilmestyny huamautus. Voi ei! Eiku ei! See oliki yhrelt polisilt, ketä ol laittanu mul kirjekuare kiitostervessi ja polisimuatose heijastimen. Kauhian-kauhian kival päiväl mukavaine lopetus. Malttak täält lähte pois ollenka?