Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 21.10.2015

 ...ja niin kamala ko see onki - viimest päivä menttinki! Ykstoist keikka taka, yks eres enä.

Kaikkist syvimmäl repu uumeni, pyykkikassi ja puhelimelaturi väli mää aamul Tampereelt lähteis pakkasin kiartuekaiho ja luapumise suru. Niit ei saa enne viimest henkäyst päästä valloilles.

En kovast ehtiny murhettuakka, ko heti Hämesse tulles munt muilutetti Yle Häme ratiohaastattelu, misä kiva Markku-nimine ihmine munt jututti ja sain viäl viimese mahrollisuure yllyttä hämäläissi tulema keikal. Viimeks olen ollu tääl 4 vuat sit.

Ode jäi asettelema Tean sormeviipotusosotuksen perusteel keikka-autoas hyvi hollil. Täyty sanno, et see o meijä suvun parhai peruuttaji. Kerranki mää näin, ko see peruutti mont metri suara. Kattoka, täsä mene Verkatehta ovest sisäl ko juna:

Mää sai häippy helpomppi hommi - aurauskeppini kans kuvattavaks ja suara ratiolähetykse.

KUVA: YLE, Radio Häme

Sinä aikan ol tavarat raahattu ja lava rakennettu. 

 Kirjamyyntti ol kerranki annettu tila. Amfiteatterin keskel kohos Odelman puati ja huamattavan helläsyrämiset Verkatehta miähet auttova KAIKES.

Kuva: J-J Nippala.

Yks yksnäine peruna viäl viimessi tuntejas hohkas parrasvalos, perunakorien kumppanin.

Kaua ei sen tarvinnu huakailla, ko nelisesata runoihmist tryykäs suurist ovist sisäl. Moni enskertalaissiaki.

Kuva lavan takka pual minutti enne alkamist: Outi Soininen / Odelma

 Valomiäs J-J sai valojas koko rahal ja täyrest syrämest käyttä, ko taustkankkaks saatti vaihretuks valkone kankas, mikä heijast kaik färit, kaik varjot, kaik kuut, perunakorie häälyväise hahmo.

Kuu, tulisiks tähä meijä väli, täki al..

Korit vaels monimetrisin ammein seinil.

Kuva: J-J Nippala.

Mailmanpyäränkäyttäjä Tean Viljo-askel heijastus koko talon kokkosena, ko hän oikas näyttämön ylitte matkal pyärittämä. Harjotuksis näyt hianolt! Tekiksee tämän siin varsinaises tilanttessaki, näkik joku?

Ihana hämäläine yleisö humisi, mää hulisin. Ol niin kiva. Voi ko ei viäl tarttis lopetta! Mää heiti viimesen pannuklappuni laval, joku loikkas sen kii. (Tean käärimä pyykkinaruvyyhti: malliks kaikil käärittelijöil).

Ko keikka vihro viime loppus, jäin puhelema ihmisten kans. Sain taas tuliaissi eläväst valkosipulast alkates! Kiitos! Jännittävä ol seeki, et Paletin korttitehtaitte hileenlisäyskoneen käyttäjämiäs tul munt tervehtimä. Olis teilläki polvet tutissu!

 ***

Yäl jo rupes murhetuttama, kesken kivan karonkan. Tämä on täsä. Mailmanpyärä o metallikeräykses. Ymmyrkäine matto lahjotetti ettippäi. Perunat o nostettu, viimest myäte. Mihe mää nyy...

 Ajopäiväkirjat viivästys, piirrokset jäi piirtelemät, nyy kotti tulles vast teen muisteluksi.

Kumminki meijän koko runopyärtyeen henkilökunnast tahtosin yhrelaiset muistokuvat luannostel. Osa valmistus autos, osa hotellin tyynyn pääl, nii et nämä o nyy tämmössi vaa... Ajatus kumminki on tärkiöin: Te taitavat ihmiset olette mul A ja Å - KIITOS!

Meijä Odelma - joka o mul ko oma sisko (ja oma sisko see onki) hois tuatemyynni ja laval lähettämise ja auton peruuttamise sekä ettippäi et taappäi, fb-säätöi ja yliaikase aamupalan (loppus klo 10!) mul pelastamise lautasliinaan käärittynäs.

 Itäsen kiartueen Tuattaja-Riikka, Rouva Fiinariina, hyvinvointitsemppari, kirjamyynnin-taukojumpa-miälialannostattamise erikoisasiantuntija ain Kuapiost Lapperantta. Riikka kirjot reisuist oman blogimerkinnänki: http://elamanroihua.blogspot.fi/2015/10/oppimisen-iloa.html

 Ja hurja, villi, tarkka, jämpti, ronkeli, nauravaine, silittäväine ja suurt-hualt-pitäväine Auraviihteen Tea, ketä ilma ei eres mailmanpyärä pyäri! (Hänen kohrall ohkanen tussi hukkus).

 Ja tiätyst ääni- ja valoteknikko Jari-Jukka Nippala, hyväkorvane, tarkkasilmäne, kärsivällline, mun pualellani.

Kuva: J-J Nippala

Ja YLEISÖ. Te rakkaimmat, ketkä tulitte! Annoitte mun viihryttä, otitte kutsun vasta.

KIITOS!

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 20.10.2015

Erikoissi päiväsumui mailma täys!

Pello höyrysivä, järve huurusiva, laitumil lehmie henkitys ol ko usva.

Harvinaissi lokakuissi tiätyämiähi matka varrel.  Kui hyvi voi kulu matka Kankkanpääst Tampereel Pirkanmaan kumpuilevuure läpitte ko o silmäiloi.

Tampereel savusumuje lisäks veikiöi koristuksi, ilossi färei, taiteellissi näkemyksi.

Tullikamarin Pakkahuane näyttä kuin taitavast voi tiile laitta tiilt vaste. Mun iloni yltys, ko kuulin kui iso ihmismäärä o meijän runokeikkapaikal ilmottautunu. Pöyhisin tukkani hyväks enne sisäl rynnimist.

Kuva: Outi Soininen

Kuva: J-J Nippala

Linnamaise salin rock-lava ol niin korkia, et meijä lattiankoristuspannuklaput ei näkyny. Pualet niist laitetti reunal killuma, et olis kotosamppa, vaik onki must ja popedamaine lava. Yhre heitin taas yleisön joukko.

Yleisös ol pal tutui, ketkä ol valmistanu mul kaikelaissi yllätyksi. Nousiva koko rivilline ylös seisoma, ko verhon takka loikkasin lausuma. Melkke olis voinu ruveta nauruttama heijä manööveri! Onneks sentä istusiva takas.

 Kui riamullist voi esiintymine olla, ko yleisö riahu ja huaku. Ennenki o ollu näi: Tampere o SYRÄMEMUATONE!

Olin jo muutonki ihan pehmusenas, ko pääsin lavalt. Itte olin kutsunu, nii ettei see voinu yllätyksen tulla et Saarelaise Immu seisos yhtäkki nimmarijonos (!) Silti pyärrytti. Jestas ko ol hetkes VALTAVA liuta kameroi räiskimäs, ko mee saatti hänet saman pöyrä ääre hetkeks. Ilmar o juur nii ihana ko milt näyttäki. 

Helin, Immun ja Odelman kuva: Pia Ala-Äijälä

Odelman kirjatiskil kuhisi! Kyl hän silti ehtis kuvan napat.

***

Melkkest vois sanno et täyrellinen keikkapäiv!

Kummottos Hämelinna mahta Tampereen ylittä? Voi surku et huame jo o viimene kiartuepäiv. Juur ko mää tottusin...

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 18.10.2015

Onk syksy ollu ain näi hiano? Vai onk mul muisti menny? Joka tapaukses aurinkosääs lähretti ajama Lapin Teeälläst läpi Satakunna kohren Kankkanpäät.

Maltillisen kokkone, järkiperäsest suunnitelttu, liäkehtivän färine Kankaanpääsali ja ystävälline Tapani ottiva runokaravaanin vasta. Odelma raahas kirjoi, Tea kiskos eväskorei, J-J muilutti äänt ja valo - ja nii saatti kymmenes perunarunoesitys katetuks kankaanpääläisil - ja sin tulleil.

Iloriamukseni huamasin nuarison! Kyl meil runoillois sillon tällön harvakselttas mukulaväkke käyki - ja hyvi vanhemmat o osannu arvioitta heijän kärsivällisyytes. O aikusellekki täys tyä tunti kolmevartti häämöttä liikkumat-puhumat (saa kyl siäl naura, nyyhki, taputta ja heitel piäni (pehmiöi) paketei), saati sit alle kymmenvuatiaal. Tänä ol nii fiksu ja filmaattine Sana-Maiju yleisös. Hän harrastuksekses kuuntele mu runojan äänikirjoist! Jos mää jakaissin stipendei, hänel lähtis ensmäne.

 Kuva: Outi Soininen / Odelma

Kankaapäähä ol saapunu arvoviarai (jokane runoiltta tullu ihmine o mul arvoviaras) kaukka-kaukka. Rymättyläst! Etelä-Pohjanmaalt! Myäski Eurajoen Prinssi ja Porin kaupunkist Musan prinsessa Elina Wallini syäksysivä paikal olema hyväntuulissi yleisös (Elina näytti vähä malli, misä kohta ja kummottos yleisös kuulu naura (kovi ja korkialt), nii et keika loppu päi muutki uskalsiva). Ensmäse-lipu-ostajan-palkinno aurauskepi sai Anneli - onne!

Kuva aurauskepin nimmaroinnista: Anneli Hakolan kotialbumi

Kuva Wallinist ja muust runoväest: Outi Soininen / Odelma

Huamasiktee kui sulose nimmarointipaika oli Odelma mul löytäny? Taiteilija Liisa Juhantalo on pörröl päällystäny koulupulpeti ja sen keskel mää uppoutusin kirjottama ja lukijoitteni kans puhelema.

Kankaanpääs ol toivottu erityiseste aakkosrunoi ja niit mää luvinki - ja parisenkymment uut taik entist runo lisäks. Mun perunarunokiartueeni irea o ollu nosta esine kerrallas onnenpyärästäni asioi ihmeteltäväks, tarinan juureks, runon aiheeks. Täsä nouse korist tavara, mitä yläastelaise luuliva arkeologiseks löyröks...

Kuva: J-J Nippala

Tiäräktee mitä mää olen ollu huamavinan? Et ihmise o ruvennu jännittämä munt! Onk see sen tähre, et olen ollu telkkaris? Ei MITTÄ viarastamist, ei nurkan takka kuikuilemist, sama höperöllis-pehmosyrämine mää olen ko ennenki.

***

No nyy. Hämeen lääni! Historialline! Hillitön! Tre! Hml! Perunakiartue ikiaikkase vihoviimeset runokeikat on teijä nurkis. Tulkka ja tehkä runokatsomoitte mailmavallotus! Last call, lento lähte.

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 18.10.2015

KUVA: Miikka Lappalainen

LÄHTISIKS FÖLI? -katkelma:

Kosk olen vähä euroviisuhenkine, munt kiahto suururehullu lavatekniikka (ittevisioima!) O vihjailttu, et rekvisiittasuunnittelun vois jättä ammattlaisil. Linjakkamppa designeri tekiski, mut ko runotki heijasta juur mun miälemaisema, kunnei lavastus? Olis vaaran, et muatoilijan maku olis mun maustan kaukan; siin sit lampsin laval eleettömie valkosten kuutioitten keskel hoppiahohtoses jakkupuvus, ko en kiltteyttäni saa sanotuks, ettei tämä nyy oikke...

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 16.10.2015

Nee on nee Karjalan koivut… Ja pal muutaki, mikä saa reissajan syrämen pois paikaltas.

Imatral pyssäyspaikas hyvä ruakka – pannukakku ja kermavaahto ja erikoisenpualeine naistehuane (yhres vessakopis ol soffa).

Ja taas jatketti kulkemist ja nii jatkus kaikefärine ruska ja sinisefärinen taivas ja kulkemise onni.

Suur kontrasti huikasevie syysvesie jälkke ol Lappeenranta-salil tulles, ko sisäänkäynti ol petonihirviön vattalaukus. Sin sementin keskel sukelletti hakema jonkunkaltast ove, misä lukis Esiintyjät taik eres Roudaus.

(Meijän kiartuemaestro Tea petonivarikolt starttamas.)

Ja jälles uus miälentila piti rakentta, ko avas harmauren keskel salin oven. Niinko olis jalokive sisäl astunu.Jo takahuane mattoki huimas.

Kuva: J-J Nippala

Monitahokast kimmellyst, hymyilevi penkkirivei, valokatrai. 900-paikkane katsomo! Mää en ol tiänny, et eteläkarjalaine heimopiirre o yliliiottelu – mut emmää heit nii hyvin tunnekka.

Oppisin kyl torstain tuntema, ko oliva yleisös. Iisalme ja Pohjois-Karjalan villiyre jälkke ei olis luullu, et kuulijakunt viäl voi yllättä, mut yllättivä vaa. Lämmin ja myätäelävä, hiljentyväine ja yltyväine väki. Taas oli joku pyrskähtelijänaurune jossa etuvasemmal – täys tyä o itte pysy vakavan, jos jolla yleisöst  o oikke vallottava nauru. Ei mun tiätyst niin kauhia vakavan tartte pysytelläkkä, paitsi siin meijän äänimaisemarunos, mikä o semmone totisevoittone vaik valo kohre meneki.

Oventakanpanikoimiskuva: J-J Nippala


Tyäl ja vaival ja komentamisel suastusin lopettama keika. Ain tul uus juttu miäle, mikä piti kertto.

Mää heitin pannuklapun yleisön joukko vast aulan nimmaroinnis. See lens korkial ja osus ens jonku frouvan permanentti ja siit sen joku toine frouva nappas. Ittevirkkama – sen tähre see o vähä semmone harva.

Sain ihmelissi perunaviirei tuliaissiks ja kaikelaist muut hurmava ja omataitama. Korkea-ahon marttoje delegaatio (siin on d ja g) toi mul eteläkarjalaise perunapiiraka, kepullise voit ja syämisohjeet!

Muute: aurauskepin – ensmäsen lipunostajan ylläripalkinno – ansaitti Kaisa, sattumoisin Kankaanpääst, meijä seuraavast keikkapaikast lähtösi.

Nii ja oli meil peruna-aforismikisaki, Lappeenrannan kirjaston kans järjestetty. Innokkai kirjottajaihmissi oliki ennätysmäärä. Ihanimmaks monie hyvie joukost mää valikoisin Auvisen Sannan hyvät sanat: ”Peruna on pellon sydän.” Onne Sanna ja kiitos! Mun pit kilpailuvoittaja julista jo lavalt, mut olin nii pöllähtäny kaikest, et unhotin!

Kiitos auttavaisel henkilökunnal (ketä on keksiny nii uskomattoman matonreunanteippauskone, et vireoisin hänen teippamises (en vaa ossa sitä tän plätät) ja kokonaisel maakunnal lempiäst vastaottamisest!

***

Lauantain koitan olla iha hilja, ko kerranki saa, mut sunnuntai munt ei saa mikkä mykistymä. Olen kotomail melkkest – Satakunnas, Kankaanpääs. Siäl loistavan-oranssissi penkei ja asiallist, tyynt ja rauhallist (?) oman maakunna väkke.

Heli