Heti aamuste jo ensmäsenäs iha siin keskustas vasta rulluttel yksnäine rollattor.
Siäl see kulk ja kattel puistojen puit ja ko hänet ol palautettu oletetul lähtöpaikalles,
tuliki jo yks siävä mamma pankist ja pahottel et see o nii omapäine, see hänen kone.

Onk teil ikä ollu tylssä hotellihuanes? Joskus simmottos voi käyr, vaikkei tahtois.
Mul o nyy ajanviätevinkki: laittakka hotellihuanen katto erifärissi ilmapalloi
kakspualisel teipil kii, menkkä sänkyl seljällenne makkama ja kuvitelkka suvinen kirkas päiv,
ohi lipuvi pilvi ja karannui ilmapalloi. Ainaki tosa Salon hotellis see ol helppo, ko katto ol taivaskuviol
koristelttu.

Nii, olin mää keikallaki! Ahtas mut kaunoses Kiva-hallis. Yleisö ol jotenki kauhia hyväl pääl, see munssenki tarttus.
Lähipiiri jo ihmettekiki, et on see nyy kumma, et sama mink puujalkavitsi sää kerrot, ni ihmise pyrskivä.
Mää luule, et see johtu siit, et nauran itte ylimmäisen omil jutuillen, heil tule iha sääli, et ei sunka toi hullu
nyy vaa yksin tual jouru hihittämä. 

Kiva-saliki ol kakskerroksine, mut otin nyy sit kuvan vaan tost eturivist, ko siin ol sukulaissi kerra...



Riahakkan päivä erikoisuuksi ol see, et sekä meijä omal et talo äänimiähel ol kaunis palmikko seljäs. Kui romanttist!

Toine lisäjännitys tul siit, et esiintyjäl oliki punanen pait eikä must! Piänest nee lähtevä nämä kiartueilot.