Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 27.03.2011

Ko kiärtävä ihmisen täyty kiartuetauollakin kiäri ettei jäkälä kasva kylkke, mää oikke repäsin ja kaivoin kaapist mu vanhan hurjan harrastukse esil, tunkin Helsinkin helmoihi ja lykkäsin itteni neljän museon ovest sisäl. Jokases men aikka 3-4 tuntti ja ussemassaki olissin käyny, mut ei riittäny päivävalo eikä museovartiojoitten tyäaik sihe.

Kasvitiäteellises puutarhas Helsinkin Kaisaniämes ol lumppet talvlomal, eikä niist näkyny ko juurakot ämpäreis. Olis ollu nii juhlaline simmone ihmisenkannattava lumme nährä pitkäst aikka, mut lummelamme ympärpyäriä muatoki sai iha liikuttuma. Jännint ol kumminki see, et yhte vaasi ol laitettu rinkeplummassi! Keskel lumitalve suuri valtavi kehäkukkassi! En ol ikä simmost nähny. Siin jäivä lihasyäjäkasvit, taatelpalmut ja etiopialaiset kaffepuskikot toiseks. Puutarhahoitaja sanos, et plummat o Hollannist tullui.

Kasvitiäteellise Välimeren-huaneest mää löysin henkeheimolaisenki - o ainaki joku ketä o mun kans tasaverone kankeuskilpailus!

Eläinmuseos eli nykysuameks luannontiäteellises museos käymise jälkke en ol ollu ennallas. Siäl ol näytteil Viron Kohltast löytyny trilobiitin fossiili, mikä ol 450 miljoona vuat vanh. 450 miljona vuat! Ja mää ajattelen ens perjantait ja Jyväskylähä menemist ja sitä et sen jälkke ei ol Peippoaamui enä. Mut 450 miljona vuat ettippäi? Ei mul ol aavistustaka, misä mää sillo olen ja see hiuka munt vaiva. Misä tee muut meinasitte olla? Viästitellänk lähempän? Siit fossiilist en ottanu kuva, ko see kerra mun ymmärrykseni ylitti.
Susi o selkkiä!

Ja pyy!

Kulttuurie museo Tennispalatsis o erikoine. Mää en ainaka käsittäny sin mennessäni yhtä, mitä simmone voi tarkotta. Jos kulttuur käsitetä laajast, sihen kuulu kaik flanellliruutupairoist posliinikarhuihi ja lihamakaronilaatikkoho saak. See oliki sit etnografine museo - mikä ei ol ihan kirkas mul seekä - mut hyvä kumminki. Siäl ol kuvaamine henkevaara uhal kiälletty. Miäle jäi päälmäiseks eskimontapase heimon mursunsualitakki ja intiaanien pikkulintussi yhte ompelemal tekemä viitta.

Sinebrychoffin tairemuseo ol niimpal fiini. Keskeurooppalaist tairet ja suamalaiste maalareitten käsityksi siit. Vanhimmat teokset ol 1300-luvult ja  Rembranttiki sin ol yhren tyä maalannu. Kattomaalaukset ol valtavi ja herät kysymykse, kui hyvi fysioterapeutei sihe aikka o ollu, et on tyäpäivä jälkke vanuttanu maalarin niskan hyväks?

Kirjakauppaanki mun pit mennä, mut arvakka vaa, kehtasink mää? Olisiktee itte kehrannu mennä tost muin miähin sisäl, jos olis oma nimi noi suurel? Mimmose ilmeenki siin olis ottanu?!

Mut hei! Tiäräktee et Helsinkis o meri jo auk!

Toho talonmiähe numeroho voi soitta jos tahto lisätiaroi, mää luulen.

Koht tarttis men maate, et voi huamen lähte runoauton kans lynkyttämän kohre Savo!

Maan-matkaaja Laaksone

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 21.03.2011

Sen uhallaki et mul mene nyy kerral maine, mää tunnustan, et olen hiihtäny! Hiihtäny! Mää en ol profiloitunu mikskä partioreippaks ulkoilmaihmisest - iha siit syyst et en ol simmone. Kumminki tääl meil päi o hankikanto karonnu ja lunt 40 sentti - munt melkke vyätäröl siis. Mihenkä jännittävämppä paikka ei pääs ilma suksi tai lumikenkki. Tosa nyy näky, ko tuleva Tanja Poutiaine mene Paimion Askalas mäkke alas nii et soi (ainaki kataja, mu ainut oljenkors!)

Simmossi välipäivä uutissi viäl, et olen nähny 10 pyrstötiaist (sen somemp ei ol eres viiko vanh pandakarhu) ja rynniny auton sisäl turva ja lyäny oven kii, ko hullu metso tul Laitlan metänkorves kimppu. Ainaki see uhittel ja olis voinu!

Jos mää selviän täst loppuviikost henkis, ni
ihmiset

Mikkelis
Lahres
Turus
Jyväskyläs

viäl nährä!

Heli "davidattenborough" Laaksone

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 17.03.2011

Tääl olla! Melkken kotopihas keikal! Kello o vähä yli papiljotti ja takahuanepaniikki kiihtymäisilläs.

Odelma myy sil välil runoihmisil aulas kirjoi ja pitä heit hyväl pääl.

Uurenkaupunkin peippoesitys läks liikkeel oikukkaitten tähtie al. Lyhennelmä äänimiäs Nippalan jännityskertomuksest keikan alottamishetkist:

"Yleisö istuu paikoillaan, näyttämön takaa tulee puhelinsoitto, että runoilija on valmiina, siilimies asemissa, kaik kunnos. Hyvä hetki himmentää salivalo ja kirkastaa lava, laittaa siili-intro soimaan. Napista vain ei tapahdu mitään. Oolrait, tulkoon siili ilman musiikkia lavalta, lykätään lähtölaulu suoraan eetteriin. Siitäkään napista ei tapahdu mitään. Yleisö on vaiennut hipihiljaiseksi ja odottaa aivan aiheesta jotain tapahtuvaksi, runoiltaan kuitenkin on tultu seuraamaan ohjelmaa, ei taivaalle jähmettynyttä pilveä ja sieniriviä. Äänikortti on nyykähtänyt kokonaan eikä auta muu kuin käynnistää koko järjestelmä uudestaan. Koneet palaavat tajuihinsa piinallisen hitaasti."

Sama aikka runonkirjottaja, runonkirjottajan hyvä sisko ja Uurenkaupunkin teatterinjohtaja Lualamaa - nyk. siilimiäs (kuva al) - ryntäilevä lavan takan, kuiskivat toisilles, kännyköihi ja ratiopuhelimihi: "Kunnei mittän tapahru! Joko jo! Eik voi ruveta vetämä? Voik? Eik? Kunnei? Tännei kuulu mittä! Alkok siäl joku musiikki? Mää kiskasen! Älä viäl, älä viäl, älä viäl. Menenkmää laval suara vaa, ilma mittän taustnauhoi? Hetki viäl. Yks kikka on kuulemma jäljel. Nyy alko, see pyäri! Kisko! Kisko!"

Vaik ei alkunauha uurelles käynnistämisse kulunu ko muutamaine minuutti, mee kaik oltti 12 vuat vanhemppi, ko tilanne ratkes. Kiitos kaikil kylmähermosil ääni- ja valomiähil! Yleisöl ei toivottavast muut välittyny ko hiuka verkkasen tuntune lähtönopeus...

Mukavaisest kaik jälles läks etenemä kumminki. Omie ihmiste eres, sukulaiste ja lapsuuren kavereitten silmie al, löpisin ennätyspitkä aja. Kertakaikkias mää Markkuineni ja Matteineni ja Merjoineni viihtysin. Runopurkkihi ol kertyny kysymyksi lempilinnuist ja miähist, Mettäkaffel ol toivottu ja sen luvin, muutamaise luvin pyytämättäki, ko oli kerra encoret varten takasin taputettu....

Kukkassi tul enemän ko ikinä! Kiitos! Ajotus o hyvä, ko kotti ei ollu ko 18 kilomeetri - tosa nee o jo vaaseis ja huusholli näyttä silt, niinko olis 60-vuatispäivän ehtoo. Vähän kummallist o näin pian jo joutu takasin tavallisuutte, ilma muutama saran mailin siirtymä- ja tasottumisajamist.

Nyy sit kuuluis olla runsas viikko ilman keikkailemist. Kuis sitä lainka ossa olla? Kokonas ei voi kumminka lurpatta, ko viäl saan kiivet Mikkelin, Lahren, Turu ja Jyväskylä lavoil. Tulkka niihi! Antaka mun viihryttä!

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 16.03.2011

Vakavast otettava pakkasaamu ja tarmokas aurink verho ravos herät munt, ja heti ajattelin: Hämes o hiano! Esiintyminen tiätyst ol pelkkä juhla ja jubilee, mut nii ol kaupunkis vaelteluki. Pulunuarukaiset vikittel flikoil ja vareksel ol kevätnasaali äänes. Mää käven Tairemuseos kattomas viarailevan tairenäyttelyn Suamen kultakaurelt, Viipurin taireyhristyksen kokoelmi ol ripustettunas. Munsterhjelmei ja erilaissi -feltei. En voi käsittä, kui nii hyvi voi kukka maalata – ja meil Suamemaas viäl. Taire ol iha simmost perinteist, mitä kaikkien pualueitten kannattajat voi hyvil miälil katto, ja see virtuositeetti meinas vettä iha hiljaseks (onneks vaikutus lakkas, ennenko tänä laval astusin...) Menkkä kattoma, kummottos taivaanvalo siivilöitty kukkatytö olkihatu läpitte.

Viäl enne Espoosse ehtimist ol määrä ehti Pasilan paikkeil, sin YleX:n viaraks. O ollu helpompiaki tehtävi, ko löytä Radiokatu ja Uutiskuja vai mitä nee oliva. Mastoje alt Ratiotalo ovest sisäl vaa ja sin polottama henke erest suara lähetykse. Ote ol toimittajamimmeil Ainol ja Jennyl keviä ja hilppiä ko päiväperho. Vastase varal kaikil ratios viarailevil vinkiks: ei niil asemil enä kannat ilman kamppamat men - niis o nykysi nee hemmeti nettikamerat! Nimim. Huulpunaki huanoste.

Espoon Tapiola-Salis olin elämäni ensmäst kertta. Siäl ol sen seittemäsata ihmist vartoilemas penkeisäs – huima tunne ajatel, et minu varte! Kulttuurkeskukse harjottelija ol täl kertta siilimiäs. Mee jännitetti hänen kans jännitetti verhon takan iha yht pal. Ko ennen taustnauhan pyärähtämist mää olin ko tönkkösualattu tonnikala, siilimiäs sanos: Mää tiärän täsmälles, milt sunst tuntu!

Tapiolan-salin akustiikka ei ol parhamillas puhe-esityksis, ja meijän omist pinnistelyist ja tuattajatahon pinnistelemättömyyrest hualimat ääni jäi vähän kaikusaks. Kumminki taputukse menivä see verra oikkioihin kohti, et voisin päätel, ettei yleisö iha pimentto jääny.

Odelman runokirjamyyntitiskil saiva Ode itte ja Tiina-neiti heilutta hioi! Mää tapasin siin viäres kuulijoi tapasin kaukka ja liki, kovast ol monel mul asia ja mul heil! Yks sulone sukulaismummu ol tullu Uurestkaupunkist karkku 90-vuatissyntympäiviäs Espoosse – ja runokeikal siin sivus. Olen onnenkäpy, ko saan tehrä tämmöst tyät!

Aika vilistämist piti koko päivän. Lähteis vast – liia myähä – huamasin tommosenkin klapu…

Nyy olla jo kotomatkal. Reipas Tiina aja, Mati moottor hyrrä, katulampu juakseva akkunan takan ja mää saan kirjotta päivän kuulumissi. E18-moottortiä päästi ajama täl kertta läpitte ilman routakuappi ja vanh tuttu 8-tiä näyttä melkken söpölt.

Huame o viiko viimene – see o mu rakas oma Uuskaupunkin. Uussi ihmissi ei sin Crusell-salin uumenihi enä mahru, mut nee ko o liput, tulkka kattoma ja taputtaka kans, siin lopus ainaki!

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 16.03.2011

Hämeenlinnan päiv alko Tampereen-taistelul - jessuksemoisel autonsisätilamekkalal ko kolm naist ja navikaattor huusiva kaik eri suuntti, ko yritetti löyttä poistumisteit etelämmäks. Keskmääri otetti ain joku kompromissiliittymä - simmone, mitä kukka ei ollu ehrottanu, ja vähitellen päästi kohre Verkatehrast. Siäl ol harvinaise selkkiät opastukset. Näyttämölt kulk takahuaneissi neonfäriset nualet lattiois, ja jos jossa huanes ei ollu mittän kiinostava, see ol ilmotettu nii et runonkirjottajakin käsitti:

Ennen ko varsinaine keikkahuitelu alko, käytti ittiämme sivistämäs Paletin korttitehtail. Siäl ol sit kiva! Mee nähti myäski mu uure runokorttisarjan tulevaissi pinoi orottelemas mailman tuuli lähettämist. Olekstee käyny ikän korttitehtas? Ei see ol mittä nappikauppa: linja-autoterminaalin kokkoset hissit tua ja viä korttipinoi, ja kaikenäkössi mahrollissi konei tarvita hyvän kortin painamisse. O foliointikone ja pussituskone ja laskukone ja kunnioitust herättävä hileenlisäyskone! Myäskin stanssauskone, vanha-aikkane ja vakaa ja varmatoimine, ol käynnis. Sil saara tavalisest neliöst kortist vaik kummonen kukkane.

Verkatehtaal saatti ihka ensmäsenäs suur lautaselline hyvä ruakka: lehmä ja kastiket ja jotta vaahto. Kaikkias kaik ol tänä hyvi muutonki: takatilat ol tarkotettu esiintyvil ihmisil, peilin pääl ol hyvä valo eikä mikkä itsetunnonlatistusloistelampppu, kaikes saatti apu ja auttamist. Takahuanesse kuulus kuulutukset. Esityksen alkuun viisi minuuttia - ja sama brittiaksentel five minutes. Kyl see saa paatuneemmanki ihmisen kaarnankankkiaks, ko tommosen tiarotukse saa, ja tiätä, et enä ei voi peruutta...

Odelman kirjamyynti hymyili aulas jo tuntti enne esityst niinko ain ennenki.

Nyy jo kuus keikka kokenu siili läks liikkel seittemännelles, ko talon oma äänimiäs - nykysin siilimiäs - hissas sen somaste näyttämön ylitte.  Sit ol mun vuaro. Päivä, mää sanosin. Päivä, vastas Hämelinna. Ja 8 minutti men kauemmin ko mitä olin ajatellu, vaik kuin koiti olla hättäne ja lyhkäne.

Yleisö ol mun runotoivomusklasipurkkihin kirjottanu ennätysmäärän runoehrotuksi. Kaikki niist en voinu millä lukke, ko meil rupes jo talon vuakra-aika loppuma. Hämäläise o iha omalaistas yleisö, nii heist tykkän. Mää olin jällles samalainen ko ain ennenki.

Kuulkkas tätä: meil o huamen Espoon keikka, ja olen sin kutsunu muutamaise jännittävä viara. En viäl tiär, jos pääsevä. Kyl tääl isokirjaimi huame-ehtoste hehkutan, jos hee vaan tulissiva! Mut orotan mää teit kaikki muitaki ko yänälkäne aamupala!