Meit runokaravaanilaissi o siunattu erityise ihanil syysilmoil. Kuulail ja tyynil. Tiä Iisalmest Joesuuhu ol viihryttävä, see kallist ja kaas sopivaise jännittäväst, uut asfaltti, melkkest makia.
Liikuttava urhioi puit piteli metis viimesist lehrist kii - Älä viäl men! Jää viäl hetkeks!
Carelia-sali Joesuu yliopistol pursus nuaruut: käytävil hiihtel haalarpukust hilppiä väkke taskumatit repust kurkistelle. Narikas tutustusin Naisten panki viissaissi frouvi ja lukijoihinki.
Salin äänet o Reima Saarisen virittämi - ja voi kui hyvi hän nee olika laittanu! Meijä äänimiähen sound check ol muutamas minuutis tehty, nii ol vahva pohja. Valot pääs kans esil, ko sali ol vaalia ja valtava. Yks kuulija kävi teknikko-Nippalanki kehumas, kui valoil-äänil-runoil voi tehrä simmosen kuplan, et ihmine mene iha tiloihin.
Kuva: J-J Nippala
Yleisö - pohjoiskarjalaine yleisö! Kui tee oletteka riahakkai ja harttai ja lämpimi. Nii erikoissi runotoiveiki. Joku ehrotti Kyl mää sunt tunnen -runo Peippo veist ja pitkäst aikka sen luvin. Ettekste vois vähä lähempän assu, et mää ussemin pääsissin teil? Kiitos ja syrän!
***
Selvittin käytännö seikoistaki, vaik Carelia-salin takahuane ol erikoisemmast pääst: klasiovet, läpikulku kirjastol - ja tarkotukseltas kaikkie yhteine olohuane. Epäilys hiipis miäle, et tämän ratkasun suunnittelija ei ol itte esiintyjä.
Ol mul kyl kerra Euras takahuane yhres arkkitehtonis-historiallises talos. See ol tiätyst tyylikäs, mut simmone hankalahko pual siin ol, et turistie opastetut esittelykiarrokset kulki takahuaneenki läpitte. Siält nurkast mää vilkuti alushameellani kuikuilijoil.
Illanpimiäs Joensuus ajetti hotellil. Mul ol mukan tuliaissiks saatui tuarei pulli ja ittetehty klasikoru, kellane ja syätävän söpö. Kui lämpimi mää mun lukijoist-kuulijoist ajattelenka!
Kuva: J-J Nippala
Viäl neljä kertta huulpunani kans jännitän perunatakahuanees - huamen katota, kummost o Etelä-Karjalas. Lapperanta-sali - valot pääl!
Heli