Sylvia&Tuija

Heli Laaksonen esittelee komediallisessa kaunokirjassa Sylvia, Tuija ja laulava patja kaksi hurmaavaa muijaa kaikkine kommervenkkeineen. Syksyllä 2016 ilmestyneet Sylvia ja Tuija saavat uusia muotoja myös kamarinäytelmänä, piirroshahmoina, tekstiilitaiteessa, Paletin julkaisemana korttisarjana. Naiset pitävät yllä lisäksi omaa fb-sivuaan. Lounaismurttel, tiätystenki!

 

 


 

Sylvia, Tuija ja laulava patja -kirjan päähenkilöistä Sylviasta ja Tuijasta valmistui heinäkuussa näköishahmot, lähes metrinkorkuiset
sielukkaat nuket, joita ovat jo hellästi pidelleet niin Jenni Haukio kuin pitsimissikin. Mistä hahmot ilmestyivät? Pia Ala-Äijälä, 
käsityökisälli Rauman Lapista, otti tehtäväkseen konkretsoida kirjan sankarittaret. 
Miten ja miksi - Pia pääsi Sylvian ja Tuijan tiukkaan tenttiin!


Kuva: Miikka Lappalainen
Sylvia: Hei vaa meijä ompelia-Pia! Tuija: Heippa pinkki frouva! Pia: No hei vaa ihanat frouvat! Sylvia: Me nähti sunt ensmäst kertta elämässämme tänä suven ja sul ol semmoset ihanat pinkit korkokenkät. Tuija: Nii et oleks koska laulanu sitä laulu: ”Korkkarit kattoon, tää ilta on meille, mun sielunsiskoille, supernaisilleeee”? Sylvia: Tuija o ainaki. Pia: Olen tainnu laula, tosi hiuka epävireisest ja yksinäs. Miälessän montakin kertta. Sylvia: Mut meijän piti kyssy asiakysymys, et onk pinkki sun ykkösfäri vai tykkäksää muistaki? Mikä merkitys kaikkias sun elämäs o färeil?
Pia: Pinkki taita täl hetkel olla mun ykkösväri. Toinen tärkkiä väri o kretliini eli violetti. Ja tiätyst musta. Nii ja viimeaikoin o vaatekaappihi ilmestyny harmait niinkon tukkahanki.
Väreil o merkityst. Talvel laitan päällen mialust musta mut kon kevät koitta täyty
hakki vähä värikkämppi vaattei.
Tukafäri o vaihdellu viime vuasin erisävysist punasist pinkin kaut liilaha, nii et
kyl mää taida olla aika värikäs persoona.

Sylvia: Ja kerro sama syssy nyy paril laussel ittestäs jotta, vaik et mil
sää elätät ittes ja mikä o sul tärkkiä?

Pia: No mää olen tämne vähän pääl viiskymppine naine. Paljaskonttine raumlaine
syntyjäs, mut ole asun Rauma Lapis, Ylikeeren kyläs hiuka reilun kolmkymment vuat.
Yht kaua mul o ollu sama aviomiäs. Kaks aikuist last, poika ja flikka, ova jo
muuttanu pois kotto ja tehny must mummu. 
Olin kymmenkunt vuat Rauman kansalaisopistol vahtmestarskan ja tei melkken kahdeksa
vuat "jatkuva iltavuaro" eli oli opiston tyäkaudel (syyskuun pualvälist huhtikuu
loppu) ai ehtosin töis. Tämä vuade alust ole ollu kulttuuri- ja vapaa-aikatoime
hallinnos toimistosihteerin, päivätöis.
Mul on tärkkiä mun perhe, erityisest nua lapselapse. Ja tiätyst kaikelainen
käsitöitten tekemine. En oikke ossa olla tekemät jottai.

Tuija: No mut mil taval sää päätysit tekemä meijät?

Sylvia: Jos mää oikke arva, ni toi meijän kuski-Laaksone, kenen päähä me
tosa viime joulukuu al ruvetti muarostuma?

Pia: No juu, kyl se ol tua Laaksone, joka puhus mun ympär tähä homma. Siihen tais
mennä pual minuutti ja olin täysil mukan. Mää ole hiuka semne yllytyshullu, varsinki
jos kyse o josta ei niin tavallisest jutust. 

Sylvia: Mist sää alotit meijän tekemise?

Tuija: Teik sää ens meil pikkuhousut ja ompelit meijät sit niitte sisäl
sopivaisen kokkoseks?

Sylvia: Älä tommossi! Siis et oliksul joku excel-taulukko, mihe sää olit
nämä Laaksosen toivomukset listannu ja siit sit rupesit järjestykses
hommi?

Pia: No ensi me juteltti Laaksosen kans ett mitä hänel ol miäles ja hän näytti pari
piirrost, mihi hän oli teit luannostellu. Sit selattin Pinterestist ideakuvi ja sit
mää kaivoin kirjahyllystän pari kirja, mist löydys nuken kaavoi. Hiuka niit sit
muutetti nii et saattin teijä näkössi syntymä. Excel-taulukot ei ol mun juttu,
enempi ole semmone tee-ens-ja-suunnittel-sit-vast -tyyppi. Ensmäisil protokappaleil
oli iha liian piänet päät. Ja alusvaatte tehti sit vast ko kropat ol valmei.

Sylvia: Mikä o meijä anatomia ja fysiolokia - siis et mist meijät on tehty?

Pia: Teijät on tehty paksust pellavakankkast, sisuksis on täytevanu, puulastu,
harjavars, kaulasisäl viinipullonkorkki ja tukas villalankka . Silmät löytys
Laaksose nappilaatikost

Sylvia: Juu! Ja meijä hamekankkat tek raumlaine Hellapuu! Pussaust sin!
Tuija: Meil o silmklasit kummallakki - niihinki liitty iha oma tarinas ja tapaukses, eik näi ollu? Pia: Sylvian silmklasi o mun rakka aviomiähe disaini, meijä autotallis väännetty ja materiaalin o semnen pitkän tähtisadetiku vars ja sit ne o maalattu mustaks. Tuijan klasi ova peräsi raumlaiselt optikolt, Palmun Pekkalt. Sylvia: Käytiksää kaavojen tekemisse autocadi vai oliksul joku muu ohjelma? Pia: Ihan kynäl jäljensin kaavoi yhdest kirjast kaavapaperil ja sit piirsi ne viäl paffil ja samal vähä muakkasi niit enemmän teijä näkösiks. Pään kaava piti luada omast pääst. Sylvia: Mitä jos joku muuki tahto teettä ittestäs näköishahmo? Oleksää nyy ruvennu ihan tyäkses hahmoi tekemä?
Pia: Emmää taid osat ihan kaikist tehdä näköishahmoi enkä ol semmost ajatellu
tyäksen tehdä. Te olitte jotenki heti mun päässän ja teist tuli kyl juur ittenne
näkössi. Hämmästyttävä. Koska ei tiäd mitä tule ko itte teke.

Tuija: Mää olen tämmöne koulutusmyänteine ihmine ja tulin heti iloseks, ko
huamasin, et sää olet iha juur valmistunu alal. Mikä se sun koulu olika ja
-tus?

Pia: No kaks vuat sit näi semse ilmotukse, et Mynämäel (entises Mynämäen käsi-ja
taideteollisuuskoulus) alkais Käsityäntekijä ammattitutkintokoulutus, osaamisalan
olis historiallisten pukineitte valmistamine. Ja sin mää sit hai ja pääsi ja
opiskelin kaks vuat töitte ohes, pari päivä viikos. Tänä keväst sit suaritin pari
näyttötutkintto (tuotteiden suunnittelu ja tuotteiden valmistus) ja sain kätten
ammattitutkintotodistukse. Mittä virallist nimiket taikk titteli sil tutkinnol ei
ol, mut me päätetti itte et ollan käsityäkisällei.

Tuija: Misä kohta tätä meijä ompelemist-suunnittelemist sul ol enite siit
koulust hyätty?

Pia: Emmää ossa sanno, ett olisik juur tost koulutuksest ollu iha suara hyätty. Olen
tehny nii monelaist käsityät elämän aikan, ett varmast kaikk kokemus ja oppi o ollu
hyädyllist. Mut ainakin tuan koulun kautt ole saanu ittellen varmuut siit, ett ossan
tehd jottai.

Sylvia: Mikä meijän tekemises ol kaikkist hankalint?

Pia: Kyl mää varma sitä miäti, ett ossank mää nyt sit toteutta tua Laaksose näkemyst
teist. Et tulek teist sit juur oikkialaissi. Semssi sympaattissi leidei, mut ei
mittä laste leikkikalui. Hankalint ihan teknisest oli käänttä Sylvian pitki, kappioi
käsivarssi ja laitta tarppeks täytet, ett pysyt pystös. Siihe sit otetti avuks vähä
harjavart ja viinpullonkorkei.

Sylvia: Mikä ol lystikkäint?

Pia: Koko projekti o ollu ihan parast mitä ihmisel voi sattu! Teist on tullu mul
aika rakkai. Mut hauskint oli varmast etti teil silmi siält nappilaatikost ja luada
teil ilmet.

Tuija: Tahtoisiksää viäl meit jotenki kehitel?

Sylvia: Mää en tahro muuttu! Mää ole juur hyvä!

Pia: Ei sunkan täydellist voi enä muutta? Uussi vaattei tiätyst tarvita ain
tilanteitte mukka. Ei noil vaatteil mennä linnajuhli, jos ny sattu kutsu tuleman, ko
te sen Haukio Jennin kans olet tutui.

Tuija: Sää olet muuten tavannu live-Sylvian ja live-Tuijanki - Marjatta
Rintte ja Eija Nurmion. He ihmettelivä, et kui me olla nii heijä näkössi.
Ossaks selittä?

Pia: Se on kyl aika selittämätön juttu. Mut kai niis Laaksosen piirustuksis oli
jotta heist kans. Jottai mikä välittyi niist kuvist ja joka sit tuli sitä kaut
teihin kans. Käsittämätönt.

Sylvia: Jossan täsä loppusyksyst valmistu heijä esitys täst samast
tekstist, mist kirjaki. Oleks ajatellu mennä kattoma?

Pia: Tiätyst! 

Tuija: Oleks muute lukenu sen Laaksosen käsikirjotukse, sen Sylvia, Tuija
ja laulava patja?

Pia: Ole. Luin sen ennen ko rupesin teit tekemä. Sitä kaut varman pääsi sisäl teijä
sialu.

Tuija: Kenel sää voissit sitä suasitel?

Pia: Kaikil huumorintajusil aikuisil. Sopi miähillekki.

Sylvia: Veikkaks, et meist o iha sarja tulos - vai riittäiskös tämä yks iha?

Pia: Kyl teist vois saada iha sarjanki. Ainaka sattumuksi ei tul puuttuman, ko teist
on kysymys. Sitä en tiäd, et voik niist kaikist kirjotta.

Sylvia: Eikös täsä sentä aika pal tullu tentatuks. Ymmärräksää kaik, mitä
me puhuta? Ja jäik jottan kysymät?

Pia: Kyl täsä varman tärkkemmä tul, puali ja toisi. Ja totkai mää nyt teit ymmärrä!

Tuija: Ja mitä sää tahtoissit meilt kyssy?

Pia: No pakko kyssy, et jännittik teit Jenni Haukion tapaamine? Nii ja se, ko
jouduit siäl Poris odottama vaik kuin kaua ennenko pääsit esil?

Sylvia: Mää ainakin tärisin ko kani ko mää siäl urheilukassis orotin, et meijät nosteta esil.
Jenni nost meijät kauniste siält ylös, koko Porin SuomiAreenan nähtäväks!
Kiitoksi pal vastamast ja vaivanäöst! Me tykätä sunst kauhiast!
Onk sul viäl meijä lukijoil jottan tervessi?

Pia: Kiitos täst haastattelust. Tunne itteni ny kauhian tärkkiäks. Etten vaan tulis
ylppiäks. Täyty istu hetkeks ja antta semsen tuntte mennä ohi. 
Lukijoil hyvä syksy! Toivottavast maltat odotta, et kirja ilmesty. Facebookist voi
ainaki käyd seuramas enne sitä, et mitä näil leideil tapahtu. 

T: Pia Ala-Äijälä


Ettippäi!

Yks mun suurimmist kirjallisist unelmist o jo kaua ollu, et keksissin ja loissin hahmot, miälkuvitushenkilöt, mitkä lähtis elämä oma elämätäs. Niinko Vaahteramäe Eemel ja Myrskyluaro Maija ja Tarzan ja Nuuskamuikkune ja Sisko ja sen Veli. Kokonaine kirjalline ikioma maailm... Semmone ei huakailemal ja pilven muatoi kattelemal synny - mut ei pelkäl omal päätökselläkä.

Kirjalline hahmo ei tahrovoimal puristu esil, mut semmone astus mun etteni orottamat ko peura ajovaloihi. Ol nimittäis semmost hankala, murheellistaki aikka. Ol seljänkääntämissi ja mailmanmulistuksi - rupesin niitte melskeis miättimä, et tarvitank kirjailijoi ollenka? Munt ainaka? Kirjakauppakeikka ol kumminki sovittunas Vihdin Kirja-aitta ja reissasin runoautollani Rauman Lapist sin. Kaupas suaravartine ja lumovoimane frouvasihmine ilmestys ovest ja sanos, et hänel o mul asia. Semmost, et mun tarttis kirjotta hänel ystävines näytelm, semmone runolline ja hauska ja seittemänkymppisel sopivaine. Sivumenne hän sanos, et voi olla, ettemmää nii muute häne näyttämötöitäs varmankan tunne, mut aika mont vuat hän ol Pelle Hermannin tyttöystävä Sylviana.

OoOOOooo Sylvia! Muistakte? Pikkukakkosest! Mää olin ko rakastunu pelle itte.  Ko tämä Sylvia siis Marjatta Rinne ittes esitteli, tiäsin siit paikast, et nyy tule päähä miäle niimpal ko vaa saa kalloluitte väli mahtuma.  Koko matka ajaes kirjotin miälessäni semmost kahren naisihmisen vitsikäst ja hiuka kirppiä vuaropuhelu. Koton laitin sähköposti Pelle Hermannin käsikirjottajal Ojasen Simol, et haittak hänt, et mää olen nyy inspiroitunu Sylviast ja keksiny sil Tuija-nimisen kaverin ja meinan ruveta heist tarinoi kirjottama - semmossi, mitkä ei enä liity lasteohjelmi yhtä millänkän taval, omil poluil ja umphankil kulkisiva. Simo vastas, et siit vaa!

Ajattelin, et nämä kaks ystävyst olis nyy eläkkel jäätyäs ensmäst kertta kaksistas - kerranki olis aikka puhhu kaik asiat. Sylvia olis soria siltainsinööri ja sinkkuihmine, lapsist ei tykkäis eikä piänist elämist mut miähist! Ja Tuija, matala ja soma, ex-rexi eli eläköityny rehtor, yksnäine hänki mut leskfrouva, lapslauma ja lastelastenparvi tehtynäs - ja elämä eres! Tämmöset ko lähte kahrestas pakenema pakollissi syntympäivän viättämissi, ni siin ei hiljast hetke ol. Erikses täyty sanno, et nämä o nyy sit aikuste hahmoi ja aikusten kirjoi - lukeka mukulil Aapist, näitte naisten kans täyty vähä jo elämäst ymmärttä.


Nii syntys Sylvia, niin tul Tuija.


Alkuvaihes jo käsitin, et tämä o se kirjalline hahmoväki, mikä vois elellä nii laval ko kirjan sivuillaki - ja kaikkist mialuite lukijoitte miälis. Näytelmäharjotuksi teke nyy täyt päät Marjatan kans Nurmion Eija. Kirjaversio - semmone romaanihko - o mul tyän al, mitä lokakuun 2016 kirjamessuil tährätä, niinko korttisarjaki näitte naiste sutkauksist. Olen piirrelly näitte hahmoje muatoi ja houkutellu yhren tekstiilitaiteilijanki mukka... Ja oi voi, mitä muut olen viritelly, yäkauret niinko parastaki mopo!

 

Nyy ei puutu enä ko lukijat... Mut jos sää olet siin - mul on kaik!

 

Heli

 

Kuva: Miikka Lappalainen