Kolmen virallise reisukirje lisäks kirjotan nyy viäl neljännenki, mut sitä ei julkast Turu sanomis, ko iha vaa ittel muistihi ja teil lukijoil, ketkä tulette tän mun Ajopäiväkirjan pual kattoma. Niim pal jäi sanomat ja lehte mahtumat – eikä tiätyst kaik tul sanotuks viäläkä. Olin kumminki Latvias melkken kokonaise viiko.

(Ventspils o huamattavan taiteellis-erikoinen kaupunk. Täsä patsas kirjaston eres.)

Mul o sanomattoma hyvä miäl siit, et latvialaise ottiva munt ja mun kirjan nii avomest vasta. sain viästin juur, et see on Baltian suurimman kirjakaupan TOP10:s: http://valtersunrapa.lv/

Olektee jo nähny sitä Aija Zarinan kuvitust mun Kad gos smei -kirjaha? Kannen perustel saa kyl käsitykse, kummosest sialust hänes on kysymys. Siin on kuvitettunas mu Maapuupäiv-kirjan Karvalauk-runo – ja tyyli on tommone lapsenmiäle säilyttäny. Aija o Latvias kuuluisa siit, et hän ossa tehrä nii naivistise viiva.

Alunperi Aijan pit tehrä kansi vaa, mut ko hän luki kirjan käsikirjotukse, hän sai älli, et tahto kuvitta enemänki. Nee o jännittävi näkemyksi – jolla ihmelisel taval hän näke pal muutaki, ko mitä runos o sanottu. Kyl mul hetke aikka kest, ennenko tottusin häne kynäjälkkehes mut nyy en vaihtais sitä mihenkkä.

Riias tapasin Aijan. Hän ol kuulustelemas siäl kirjaesittelykeika ja ehtoo oliki jotenki iha vallatoine, Pohjoismaiste ministeriöitte neuvoston salihi pakkautus runsas sata ihmist. Osa istus mun ja Guntarsin jalkoje juures, ja ol vähän kummallistaki esiintty, ko hee ol nii lähel. Mun kehoreviiri on aika suur, eikä ol helppo, ko tiätä et yleisö kuule polve niksunan ko niia ja sen et maha murise. Meil ol siäl sumalaine luannolaps-ihmelahjakkuus latvialaistunu Marko Ojala esittämäs villei virssi haitarillas – Ievan polkka ja Hummani heit ja jotta latvialaissi pussamisaiheissi laului (mää en näköjäs siit pääs!) Kuuskymmentviis kirja ostetti sinä ehtoon, sanos kustantaja Jānis.

Aijan kans tahtosin ilman muut kaverkuvaha, ja see näyttä tält:

Sit ko mää oikken keskittysin, ni sain osuma. Täsä teil kuvataiteilija Aija Zarina:

Esitykse jälkke päästi syämä – ja niin pyärryttävä hyvä ruakka oli taas. Mun kans kyl o helppo, ko tykkän kaikist ruuist, mut sit o viäl erikses oikke hyvät ruat, niinko latvialaine avokadosalatti (mahtaks see mittän kansallisruakka olla) ja joku jo unhottunu U-kirjaimel alkava kolmoskalja, mist sanotti, et see o elävä olut. Ko oltti pinkiäks itteme syätty, mentti ulos ja huamatti, et ravintola viäres on kuntosali ja klasisein. Mee jäätti Aijan kattoma akkunan taa, ko niin kaunis-kaunis naisihmine juaks juaksumatol. Ko bambi see painel siäl. Iha mee huakailtti, kui nätiste voi ihmisen keho toimi. Sit tul vähä säälikin kyl. Eik flikparal ol yhrentoist aikka ehtoste mittä muut mahrollisuut, ko jolkutta tolkuttomast ypöyksnäs loistelamppuje al?

(Takahuanetarjoilut Jekabpilsis ja kaikis paikois ol tämmösis mittasuhteis. Ja kotomaas ko mää saan taistella sen yhre jumppatossumuatose sämpyläni saamisest keikkaevääks!)

Meil Aijan kans ei ollu oikken kunnolliseste yhteist kiält, ko kummanki engelska o hiuka rajallist. Hän kumminki sanos munst ja mun runoist simmosen asian, mitä en ol kenenkä muun kuullu ikä sanova – mut mikä vissi on tott ja oikke. Mut emmää sit tähän kirjota. See kuvaus o nii hianovireine, et sanon sen joskus itte sit keikal ja kasvotuste, jos joku kysy, vääriymmärrykse määrä o liia suur, jos sen kirjotta.

***

Ventspilsis mul ol siit harvinaissi päivi, et olin tekemisis toisten kirjailijoitten kans! Siin hyvi ruattalaismaise somas kaupunkis nimittäis on monimutkasnimine Starptautiskā Rakstnieku un tulkotāju māja eli Kansainvälinen kirjailijoiden ja kääntäjien talo: http://www.ventspilshouse.lv/index_lv.php

Hauskassi ja syrämellissi kirjailija-kääntäjä-kustantajatuttavuuksi. Oi voi, Ineze ja Ingmara ja Imans! Mul ol ikävä enne jo ko mää läksin.

(Kirjailija-kääntäjä-kiva Ingmara Balode eli Inkeri Pulu!)

(Imans ja Guntars Ventspilsin lemppiäs lumisattes)

****

Ventspilssin linnas sain hyvä opastust suloselt vironkiäliselt (!) museoneuvoja Helgilt ja linna onki simmone museo, et jos vaa yhres museos sais elämässäs käyr, ni see sais olla juur see:

http://www.visitventspils.com/en/start/

****

Mää olen miättiny sitä, et kui mää mun Latvia-reisus pystysin olema nii harvinaise rento ja murhei vail. Ko mää olen Suamemaas kiartueel, mää miätin lakkamat, et kui täst selvitä ja mitä mahto unhottu ja tulek kukka ja mitä jos kaik mene pilal ja ei tul mittä ja kamala ja kauhia ja jessusmaakaste. Vaik nyy ol esiintymissi ja haastattelui ja matkakirjei ja ajamist ja viaran kiälen puhumist, mää oli ja eli vaa, tunt kerralas, ko mikäki Buddha-patsas. Kunnei sama miälerauha vois ol mul kotomaaski?

Jonkulaine vastaus tul kotomatkal. Pääsin Riia lentoasemal myähä lauantaehtoste, ko yks kiva suamalainen toimittaja ja häne virkkusirkku ukrainalaine frouvas saattiva munt tulliporteil saak (misä taas rupes kaik metallinpaljastime kiljuma ja munt pakotetti riisuma Lapilakki ja kenkät ja kopeloittin tiätyst kans. Pääpinni oli laittanu kone ulisema. Mää en tahro enä lentokentil!) Kones ol iloriahakas meno ja niin kotone: joku turkulaine mainostoimisto ol ollu tykymatkal Riias ja nee oliva hilppiäs humalas ja huusivat kurkku suaran turkku ja mul ol niin kotosa, niin kotosa! Kaikil muil matkustajil ei ollu ja mainostoimistolaise joutusiva sanaharkka niitten kans.

Ko mainosväki tunnist munt, vast riaha nous – siin puheltti runoist ja murttest ja nimmarinki laitin jonku lentolipun taa. Laukkuhihnal muut matkustajat mulkoiliva heit ja munt siin samas. Yks pappa tul haukkuma: ”Oleksää Laaksose Heli? Ettäs kehtatki liikku tommoses porukas!” Mää sai vanno ja vakutel, et ei mul ol niitte armaitte meuhkareitten kans muut yhteist ko paluulento. En tiär uskosik pappa lopultaska.

Luulen, et tämä o yks syy sihe, kui mul o helppo olla ulkomail Hulta Hualetoine, mut kotomaas olen Vilma Viulunkiäl. Ko olen jonkuasteinen pualjulkkis tääl, vissi annan kasvot niil asioil, mink kans olen vähänki tekemisis. Ja vaik en pysty kaikki asioihi ollenka vaikuttama, olen näköjäs jollan tappa vastuus niist. (Joskus saan moittei, ko tilan akustiikka o nii surkkia. Joskus syytetä siit, et pääsylipu loppusiva keske. Joskus saan kirjei, misä mun käsketä ilmottama Ylel, et täytyis tehr paremppi telkkarohjelmi. Ko kerran olen siäl ratiossaki puhunu…) Latvias Guntars vastas kaikest ja hois kaik ja hyvi hoiski!

(Guntarsin loppumaton riamu ol esitel mun Toivottoman karottajan kukkaroani latvialaisil. Kyl siit tuattest taas ilo oliki. Madonan kahvilan penkil see olis varma viäläki, ellei see olis tommone ittestäs-palautuva-malli.)

***

Nyy onki kova opettelemine, et kummottos olla ilma Latvia ja latvialaissi. Taik sit jatkan hittaste etenevi kiälopinnoi ja hajen siit yhteistyäst uussi suuntti. Guntarsin sisko Anita ot Salacgrīvast kuvan, mikä kertto, ettemmää ainaka siäl viaraks oloani tunne:

Uz drīz redzēšanos!

Heli