Olen oikken tyytyväine sihe, et Turu Sanomittel ol kiinostust julkast mu matkakirjet Latviast. Hee lupas tila kolmel kirjel ja kuvil sihe ohe. Mää ole Euroopan onnettomin kuvaja, eikä mul ol muut konettaka ko joku Nooa Arki aikkane Nokia, enkä uskaltanu luvat. (Ko katotte noit mun tän lisämi kuvi, ymmärrätte kui hyvä päätös see ol). Tein heil kumminki julkastavaks 3 kollasi Latviast. Nee o jo enne reisu tehty, mut loppuje lopuks nee kuvastava hyvi sitä, kummosenas Latvia mul näyttäytys. Mää julkasen nee nyy tääl omil myäski.
Matkakirjet julkasen kans täsä saman tiän, korjan näihi versioihi muutamei kirjotusvirhei kyl. Munt ain harmitta, ko jää jotta töpninkei teksteihi, mut olen koittanu ol ittellen nyy armolline ja muistutta, ete näitten kirjeitten fiilamisse niin pal aikka jääny. Runokeikaukset ajeluines kestivä niin kaua, etten päässy yhtenäkä ehton enne iltayhttoist niit alottama. Onneks olen yävirkune – hauskane ol aamuyän tuntein naputel, mitä jäi parhate miäle.
(c) Heli Laaksonen
ENSMÄNEN KIRJE
24.1.2013
Tervessi keskelt!
Kirjottaka nyy muisti: Latvia o see keskmäine maa, heti Viro jälkke ja enne Liattua. Tein kalluppi siit, mitä mee Suames Latviast tiäretä. Keskmääri sama verran ko västräki lempimusikist. Kyl Latvia meihi silti vaikuttanu o: mitä olis Suami, ellei Raimonds Pauls olis säveltäny Pugatsova Allal Miljona-miljona-miljona ruusua?
Ko Guntars Godiņš kääns mu runojan luateislatviaks kirjaks saak, hee kutsus munt Mansards-kustantamo Jānis Ogan kans 6 keikan kiartuel. Pääsin heti tiistain runokiäle juuril. Esiintysin Salacgrīvas, mikä o vähä niinko paikalline Uuskaupunk. Tuntus, et ol tärkkiä, et heijä omal murttel o nyy julkastu runoi. Ihmissi ja yleisökysymyksi ja tulppanei ol piän sali tulvillas. Yks mummu lausus mul oma runo ja ainaki viis käve munt pussamas! Pussamas!
(Täsä o mun ottama kännykamerakuva yleisöst: eturivis oikkial Salacgrivan kaupunkijohtaja. Vapaehtosenas paikal!)
(Guntars sekä käänttä et esittä äärmäise hyvi! Paremppa Latvian-tulkki ei ol!)
Matkal käytti Guntarsin tutu mamman tykön, maaseurul, joe mutkas. Hänel ol olohuanen keskel joulukuus. Ei siäl tavalisest näin kaua joulu viätet, mut mamma ol tahtonu, et mää näe hänen kuuses! Ihana see oliki: oksil ol ruusui ja nukei ja erilaissi enkelei.
Tahron oppi ymmärtämä tätä maat ja älläsin, et mul täyty kertto kaikist mahrolisist museoist. Jānis löys mul hissimuseo ja Guntars selit mul vakaval naamal, et tämä täsä o viiksimuseo. Viit vail, etten rynniny Erotic Barin ovest sisäl. Heijä huumorias!
Mää en tavalisest ol tuskamatkailust innostunu, miähitysmuseoihi en men. Riittävä tyä o jo siin, et pitä ihmisten kärsimykset hetkenki pois miälest. Mut yks värisyttävä tavara täyty nährä elävänäs Latvia historiallises museos: 1800-luvu lopul venäläistämise aikan koitetti taitta niska piänemmilt kansoilt (Suamelt kans!). Latvian puhumine ol koulutunnil kiälletty – ja see onnetoine ko ei sitä muistanu, sai kaulahas häppiätaulu, misä luk venäjäks: ”PUHUIN TÄNÄÄN LATVIAA”. Voi ko mää toivon, et see pikkanen koululaine taulu kaulas o sala nostanu leukka ja ollu omast kiälestäs ylppiä. Miättikä itte kui hiano olis julista kehyksis: PUHUSIN TÄNÄ TURU MURRET.
Latvian kiält olen koittan opiskel. Mul o motivaattor parhamast pääst: lehris on tääl kirjotettu arvioi mu runoistan (paikallises Parnassos pualtoist sivu!) ja tarttis tiättä, et mitä. Latvian kiäl o iha omalaist. Kello on pulkstenis, vasemal o kreisi ja laukku o soma. Välil tule ilone yllätyski. Museokaupa henkaril ol T-krekls eli pait. Krekkala! Olektee pitkä aikka muistanu simmost kiva sana ko krekkala eli roitti. Mun pit avartta mailma reisus ja tuntuki, et menen ain vaa syvemäl oman kiäle uumeni. Liiket see o sisälpäinkääntyminenki!
*****
(Tämä kuva o Itä-Latviast, Madonast. Näektee ton mun kauhunpilkaukse silmis. Ja tämä o vast kärel
pussamine.)
(Täsä nimmarihetki Jekabpilsis. Mummuste lisäks keikoil käve ihan normali keskikkäst sivystysväkke, kouralline miähi ja muutama nuariki.)
TOINEN KIRJE 25.1.2013
Sinissi lehmi ja karhujen kitoi
Suurkaupunk Riias aamu on pikipimiä, ko mee lähretä kääntäjä Guntarsin kans ajama. Häne Ooppelil o hyvä tila mennä risteyksis – kaik muut on tulos pääkaupunkki töihi toimistoihis, meil o matk ittä, maaseuru suuntta, Madonan mail ja Jekabpilsin seutuvil. Eres on kolm esiintymist saman päivän: ens yläastelaisil, sit kirjastoväel ja ehtoste viäl teatterin laval.
Ko o reisus, silm on tarkemp. Ogren kaupunkin kohral pimiä antta hämäräl periks ja mitä mää näen auto akkunast: ussempi äit perätyste kisko lumituiskus pulkka tiä reunas ja jokases pulkas o laps kyljelläs, piänes kippuras täyres unes. Voi äitei ko pimiöin aamuin vetävä lapsias Latvian tammie al. Voi mukuli, kenet nosteta lämpimäst sänkyst varhasil tunneil punasse muavpulkka nukkuma! Voi meit kaikki!
Olen saanu olla runokiarroksellan ihmelisen kotosis tunnelmis tääl. Koululaise on kysyny: ”Aiotteko kirjoittaa lisää runoja?”. Kulttuurtaloje saleis o ojennettu kiitoskukkassi enemän ko rippi- ja ylioppilasjuhlis yhtes. Yks ero o Suamen kulttuurtapahtumihi verrattunas: Latvias o iha normali, et kunnavaltuuston kulttuurilautakuntie jäsene osallistuva niihi.
Mee päästä runoyleisön kans samoil laineil, ko kerron, kuin kovast mää tahtoissin et olla lehmä vaa. Ilmesty jono ihmissi, kenel on juttu lehmäst. Mää saan kuulla, et Latvias kasvateta liiviläissi sinissi lehmi (rotu ON sinine, näin kuvan!). Yks Reipas-nimine isokokkone mamma kerto lehmävainaastas, mikä eli 22-vuatiaks ja mink nimi ol Pelite eli Pikku-Hiiri. Hianoint o, ko opin, et tavalisest tääl päi laiteta lehmäl joen nimi, et maito olis yht vualast ko vesi uamassas! Gauja, Lielupe, mahtava Daugava – Väinäjoeks mee sitä sanota.
Kyselin väelt, kummone o latvialainen kansaluanne. Yks kulttuurihmine sanos, et Latvias o hyvi runoi kyl ja novellei, mut kansaluanne voi olla syy sil, et heil ei ol ilmestyny varsinaist Latvian Suurt Romaani. Hän nimittäis määrittel, et latvialaist kuva parhate sana ”maltillinen”. Ja manas, et yrittäkä itte kirjotta väkevä elämäntarina, mink päähenkilö on kiva kaveri.
(Jekabpilsis ol kaks uskomatont asia: Guntarsin kaksoisveli Aigars juans tilaisuure. Kattoka nyy noit! Ko peili! Toine hianous ol, et Rahmani Jan ajo Võrumaalt saak mun keikal. Ilman kartta ja navikaattori läpi Latvian 200 kilometri. Kyl siin sit viis tuntti meniki...)
Ooppeli tua meit takasi Riika yän tuntein. Guntars o kirjailija ittekki ja hänel o villi kalastusaiheine runo, mikä olis hiano esittä Riian suamalaisil. Mää käännän taskulampu valos, Guntars aja ja selittä. Häne runos vilatta kansanrunosankar Lacplesis, mikä ol nii vahva, et jos karhu tul vasta, hän ot kirast kii ja repäs karhun pualiks. Juur ko mää pääsen kääntämä sitä kohta, misä sankar hukku Väinäjokke, Guntars jarrutta sillal ja kiljase: Kato ton, juur tosa kohta see ol!
******
(Jälkikirjotus: Latvialaist sinist lehmä en nähny, mut kylläki sama nimise ravintola ja yhres alpumis valokuva. Otin siit kuvan, mut voi ol, ettei see iha vasta torellisuut ja voik vaatiakka: joku otta lehmäst digikameral kuva, sit joku kehittä sen paperkuvaks, mist mää otan kännykameral kuvan ja muunnan sen kotosivuil sopivaiseks. Tommossi kyytönolossi somi eläimi nee kumminki o. Ja tosa on teil oikke video samast lajist: https://www.youtube.com/watch?=nCxU3lCEHjE )
KOLMAS KIRJE 27.1.2013
Ihanamp ko luulis
Mää olen tavannu mailma vahvimma mamma. Läns-Latvias Ventspilssin kirjastos kaunis, vilkas vanh naine lausus korkkial äänel riimei mul omal murttellas, kapsat mun kaula ja lopuks kättel nii lujaste, et täyty vissi mennä jäsenkorjajal. Hän anno mul mukka piänen katavaoksa. See suajale sunt kaikelt pahalt, hän sanos.
(Tosa sumuses kuvas vasemal o see hurmaava mamma! Ja täsä linkis jonku ottami kuvi lissä: http://www.biblioteka.ventspils.lv/galvena_biblioteka/galerija/456/25012013_galvenaja_biblioteka_notiek_tiksanas_ar_somu_
dzejnieci_heli_laksonenu_un_latviesu_dzejnieku_un_tulkotaju_guntaru_godinu)
Ventspilsis munt pussatti hiuka vähemmä ko muil paikkakunnil. Mahtok johtu siit, et sanosi heti esitykse alus, et mun täyty tääl Latvias ain keika jälkken pest ja kuivat naama. Latvialaismalline pussamine nimittäis ei ol mittä pussamise esittämist. O munt tääl piretty ko lapselast aattoaatton, mut mää kumminki ole jo ruvennu ikävöittemä takasi omie jöröje mummusten tykö.
Toine asi, mink kans olen tullu hulluks, o see et kaupat pihta vaihtorahojas. Vaik mää mihe Rimin kassal mene 19,70 lati arvoste ostosteni kans, myyjäfrouva ruppe äkköttelemä mun kakskymppistäni vasta. Et eik olis tasaraha? Siin mää sit hiki toppatakis opettele laskema. Mut kaunei nee hilut o: yhre lati rahas loikka lohi, 2-latises hymyile lehm.
Mää myännä, et Latvia o ihanamp ko mää luuli. Kaikkias kuljin 1500 kilometri latvialaisil teil. Valla lumontusin rakennuskannast: on keskaikka ja jugendi ja funktionalismi ja uusklassismi ja omakeksismi. Arvatka hävettik munt, ko yhre firma johtaja ol reissannu Suames ja kysys mult:”Onk suamalaiset tehny keskenäs jonku sopimukse, et kaikkien talojen täyty ol samalaissi?” No? Kuka vasta?
Latvia historia ei sovi herkkämiälisil. Saksa, Puala, Ruatti, Venäjä ja Neuvostoliitto on kaik vuarolas marssinu määräilemä. Latvia lippu on tummanpunane ja sen keskel o valkone rantu. Tiäräktee kui? Muinasin aikoin ol latvialaine heimopäällikkö sivallettu taistelus kualiaks ja häne ruumis ol nostet paareil. Hänest juaks veri nii solkenas, et lakana värjäntys kaksin puali, keskel vaa jäi valkone päällikömuatonen paik. Ei tääl päälmäisen mikkä murhe keiku kumminka.
Historia on tuanu tullesas monikiälisyyre. Ko Latvia venäjänkiälisen ration Olga lykkäs Riias mikrofoni mu noka al, hän puhus kuulijoil venäjä ja mul engelska, kääntäjä-Guntars pajat latvia paitsi mul viro ja mää anno näyttei lyhkäsest suamest. Kioskien tiskeil mää ole muarostanu täyrellise noloi laussei: Lūdzu, can I have divi postmarks ja yks nestuukipacket tost… and sit viäl tommone, pliis.
(Kirjakahvilas Riias ratiotoimittaja Olga ja monikiäline Guntars.)
Runokiarros Latvias o ohi. Viisas tiätäjänaine Līga Reitere sanos hyvästellessäs sen, mink määki olissin tahtonu, jos olissin osannu: ”Älä pelkkä, ettei mee sunt ymmärrettäis. Kiälet meil o erilaissi. Mut ajatukset o samalaissi.”
(Omaottama kännykuva, misä mää ja viisas Līga)
****
(Jälkihuamautus. Yhrelt mun lempiprofessorilt Turust tul sunnunta-aamuste tekstiviästi: "Heli, kyl ol hyvä Latvia-juttu tänäpä. Vaimo luki sen ääne ja rupes parkuma, ko sää kirjotat, et kiälet o erilaiset mut ajatukset o samat."
Nämä matkakertomukset o siis julkastu paperversion Turu Sanomis 24.-27.1.2013.