Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 29.01.2013

Kolmen virallise reisukirje lisäks kirjotan nyy viäl neljännenki, mut sitä ei julkast Turu sanomis, ko iha vaa ittel muistihi ja teil lukijoil, ketkä tulette tän mun Ajopäiväkirjan pual kattoma. Niim pal jäi sanomat ja lehte mahtumat – eikä tiätyst kaik tul sanotuks viäläkä. Olin kumminki Latvias melkken kokonaise viiko.

(Ventspils o huamattavan taiteellis-erikoinen kaupunk. Täsä patsas kirjaston eres.)

Mul o sanomattoma hyvä miäl siit, et latvialaise ottiva munt ja mun kirjan nii avomest vasta. sain viästin juur, et see on Baltian suurimman kirjakaupan TOP10:s: http://valtersunrapa.lv/

Olektee jo nähny sitä Aija Zarinan kuvitust mun Kad gos smei -kirjaha? Kannen perustel saa kyl käsitykse, kummosest sialust hänes on kysymys. Siin on kuvitettunas mu Maapuupäiv-kirjan Karvalauk-runo – ja tyyli on tommone lapsenmiäle säilyttäny. Aija o Latvias kuuluisa siit, et hän ossa tehrä nii naivistise viiva.

Alunperi Aijan pit tehrä kansi vaa, mut ko hän luki kirjan käsikirjotukse, hän sai älli, et tahto kuvitta enemänki. Nee o jännittävi näkemyksi – jolla ihmelisel taval hän näke pal muutaki, ko mitä runos o sanottu. Kyl mul hetke aikka kest, ennenko tottusin häne kynäjälkkehes mut nyy en vaihtais sitä mihenkkä.

Riias tapasin Aijan. Hän ol kuulustelemas siäl kirjaesittelykeika ja ehtoo oliki jotenki iha vallatoine, Pohjoismaiste ministeriöitte neuvoston salihi pakkautus runsas sata ihmist. Osa istus mun ja Guntarsin jalkoje juures, ja ol vähän kummallistaki esiintty, ko hee ol nii lähel. Mun kehoreviiri on aika suur, eikä ol helppo, ko tiätä et yleisö kuule polve niksunan ko niia ja sen et maha murise. Meil ol siäl sumalaine luannolaps-ihmelahjakkuus latvialaistunu Marko Ojala esittämäs villei virssi haitarillas – Ievan polkka ja Hummani heit ja jotta latvialaissi pussamisaiheissi laului (mää en näköjäs siit pääs!) Kuuskymmentviis kirja ostetti sinä ehtoon, sanos kustantaja Jānis.

Aijan kans tahtosin ilman muut kaverkuvaha, ja see näyttä tält:

Sit ko mää oikken keskittysin, ni sain osuma. Täsä teil kuvataiteilija Aija Zarina:

Esitykse jälkke päästi syämä – ja niin pyärryttävä hyvä ruakka oli taas. Mun kans kyl o helppo, ko tykkän kaikist ruuist, mut sit o viäl erikses oikke hyvät ruat, niinko latvialaine avokadosalatti (mahtaks see mittän kansallisruakka olla) ja joku jo unhottunu U-kirjaimel alkava kolmoskalja, mist sanotti, et see o elävä olut. Ko oltti pinkiäks itteme syätty, mentti ulos ja huamatti, et ravintola viäres on kuntosali ja klasisein. Mee jäätti Aijan kattoma akkunan taa, ko niin kaunis-kaunis naisihmine juaks juaksumatol. Ko bambi see painel siäl. Iha mee huakailtti, kui nätiste voi ihmisen keho toimi. Sit tul vähä säälikin kyl. Eik flikparal ol yhrentoist aikka ehtoste mittä muut mahrollisuut, ko jolkutta tolkuttomast ypöyksnäs loistelamppuje al?

(Takahuanetarjoilut Jekabpilsis ja kaikis paikois ol tämmösis mittasuhteis. Ja kotomaas ko mää saan taistella sen yhre jumppatossumuatose sämpyläni saamisest keikkaevääks!)

Meil Aijan kans ei ollu oikken kunnolliseste yhteist kiält, ko kummanki engelska o hiuka rajallist. Hän kumminki sanos munst ja mun runoist simmosen asian, mitä en ol kenenkä muun kuullu ikä sanova – mut mikä vissi on tott ja oikke. Mut emmää sit tähän kirjota. See kuvaus o nii hianovireine, et sanon sen joskus itte sit keikal ja kasvotuste, jos joku kysy, vääriymmärrykse määrä o liia suur, jos sen kirjotta.

***

Ventspilsis mul ol siit harvinaissi päivi, et olin tekemisis toisten kirjailijoitten kans! Siin hyvi ruattalaismaise somas kaupunkis nimittäis on monimutkasnimine Starptautiskā Rakstnieku un tulkotāju māja eli Kansainvälinen kirjailijoiden ja kääntäjien talo: http://www.ventspilshouse.lv/index_lv.php

Hauskassi ja syrämellissi kirjailija-kääntäjä-kustantajatuttavuuksi. Oi voi, Ineze ja Ingmara ja Imans! Mul ol ikävä enne jo ko mää läksin.

(Kirjailija-kääntäjä-kiva Ingmara Balode eli Inkeri Pulu!)

(Imans ja Guntars Ventspilsin lemppiäs lumisattes)

****

Ventspilssin linnas sain hyvä opastust suloselt vironkiäliselt (!) museoneuvoja Helgilt ja linna onki simmone museo, et jos vaa yhres museos sais elämässäs käyr, ni see sais olla juur see:

http://www.visitventspils.com/en/start/

****

Mää olen miättiny sitä, et kui mää mun Latvia-reisus pystysin olema nii harvinaise rento ja murhei vail. Ko mää olen Suamemaas kiartueel, mää miätin lakkamat, et kui täst selvitä ja mitä mahto unhottu ja tulek kukka ja mitä jos kaik mene pilal ja ei tul mittä ja kamala ja kauhia ja jessusmaakaste. Vaik nyy ol esiintymissi ja haastattelui ja matkakirjei ja ajamist ja viaran kiälen puhumist, mää oli ja eli vaa, tunt kerralas, ko mikäki Buddha-patsas. Kunnei sama miälerauha vois ol mul kotomaaski?

Jonkulaine vastaus tul kotomatkal. Pääsin Riia lentoasemal myähä lauantaehtoste, ko yks kiva suamalainen toimittaja ja häne virkkusirkku ukrainalaine frouvas saattiva munt tulliporteil saak (misä taas rupes kaik metallinpaljastime kiljuma ja munt pakotetti riisuma Lapilakki ja kenkät ja kopeloittin tiätyst kans. Pääpinni oli laittanu kone ulisema. Mää en tahro enä lentokentil!) Kones ol iloriahakas meno ja niin kotone: joku turkulaine mainostoimisto ol ollu tykymatkal Riias ja nee oliva hilppiäs humalas ja huusivat kurkku suaran turkku ja mul ol niin kotosa, niin kotosa! Kaikil muil matkustajil ei ollu ja mainostoimistolaise joutusiva sanaharkka niitten kans.

Ko mainosväki tunnist munt, vast riaha nous – siin puheltti runoist ja murttest ja nimmarinki laitin jonku lentolipun taa. Laukkuhihnal muut matkustajat mulkoiliva heit ja munt siin samas. Yks pappa tul haukkuma: ”Oleksää Laaksose Heli? Ettäs kehtatki liikku tommoses porukas!” Mää sai vanno ja vakutel, et ei mul ol niitte armaitte meuhkareitten kans muut yhteist ko paluulento. En tiär uskosik pappa lopultaska.

Luulen, et tämä o yks syy sihe, kui mul o helppo olla ulkomail Hulta Hualetoine, mut kotomaas olen Vilma Viulunkiäl. Ko olen jonkuasteinen pualjulkkis tääl, vissi annan kasvot niil asioil, mink kans olen vähänki tekemisis. Ja vaik en pysty kaikki asioihi ollenka vaikuttama, olen näköjäs jollan tappa vastuus niist. (Joskus saan moittei, ko tilan akustiikka o nii surkkia. Joskus syytetä siit, et pääsylipu loppusiva keske. Joskus saan kirjei, misä mun käsketä ilmottama Ylel, et täytyis tehr paremppi telkkarohjelmi. Ko kerran olen siäl ratiossaki puhunu…) Latvias Guntars vastas kaikest ja hois kaik ja hyvi hoiski!

(Guntarsin loppumaton riamu ol esitel mun Toivottoman karottajan kukkaroani latvialaisil. Kyl siit tuattest taas ilo oliki. Madonan kahvilan penkil see olis varma viäläki, ellei see olis tommone ittestäs-palautuva-malli.)

***

Nyy onki kova opettelemine, et kummottos olla ilma Latvia ja latvialaissi. Taik sit jatkan hittaste etenevi kiälopinnoi ja hajen siit yhteistyäst uussi suuntti. Guntarsin sisko Anita ot Salacgrīvast kuvan, mikä kertto, ettemmää ainaka siäl viaraks oloani tunne:

Uz drīz redzēšanos!

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 28.01.2013

Olen oikken tyytyväine sihe, et Turu Sanomittel ol kiinostust julkast mu matkakirjet Latviast. Hee lupas tila kolmel kirjel ja kuvil sihe ohe. Mää ole Euroopan onnettomin kuvaja, eikä mul ol muut konettaka ko joku Nooa Arki aikkane Nokia, enkä uskaltanu luvat. (Ko katotte noit mun tän lisämi kuvi, ymmärrätte kui hyvä päätös see ol). Tein heil kumminki julkastavaks 3 kollasi Latviast. Nee o jo enne reisu tehty, mut loppuje lopuks nee kuvastava hyvi sitä, kummosenas Latvia mul näyttäytys. Mää julkasen nee nyy tääl omil myäski.

Matkakirjet julkasen kans täsä saman tiän, korjan näihi versioihi muutamei kirjotusvirhei kyl. Munt ain harmitta, ko jää jotta töpninkei teksteihi, mut olen koittanu ol ittellen nyy armolline ja muistutta, ete näitten kirjeitten fiilamisse niin pal aikka jääny. Runokeikaukset ajeluines kestivä niin kaua, etten päässy yhtenäkä ehton enne iltayhttoist niit alottama. Onneks olen yävirkune – hauskane ol aamuyän tuntein naputel, mitä jäi parhate miäle.

(c) Heli Laaksonen

ENSMÄNEN KIRJE

24.1.2013

Tervessi keskelt!

Kirjottaka nyy muisti: Latvia o see keskmäine maa, heti Viro jälkke ja enne Liattua. Tein kalluppi siit, mitä mee Suames Latviast tiäretä. Keskmääri sama verran ko västräki lempimusikist. Kyl Latvia meihi silti vaikuttanu o: mitä olis Suami, ellei Raimonds Pauls olis säveltäny Pugatsova Allal Miljona-miljona-miljona ruusua?

Ko Guntars Godiņš kääns mu runojan luateislatviaks kirjaks saak, hee kutsus munt Mansards-kustantamo Jānis Ogan kans 6 keikan kiartuel. Pääsin heti tiistain runokiäle juuril. Esiintysin Salacgrīvas, mikä o vähä niinko paikalline Uuskaupunk. Tuntus, et ol tärkkiä, et heijä omal murttel o nyy julkastu runoi. Ihmissi ja yleisökysymyksi ja tulppanei ol piän sali tulvillas. Yks mummu lausus mul oma runo ja ainaki viis käve munt pussamas! Pussamas!

(Täsä o mun ottama kännykamerakuva yleisöst: eturivis oikkial Salacgrivan kaupunkijohtaja. Vapaehtosenas paikal!)

(Guntars sekä käänttä et esittä äärmäise hyvi! Paremppa Latvian-tulkki ei ol!)

Matkal käytti Guntarsin tutu mamman tykön, maaseurul, joe mutkas. Hänel ol olohuanen keskel joulukuus. Ei siäl tavalisest näin kaua joulu viätet, mut mamma ol tahtonu, et mää näe hänen kuuses! Ihana see oliki: oksil ol ruusui ja nukei ja erilaissi enkelei.

Tahron oppi ymmärtämä tätä maat ja älläsin, et mul täyty kertto kaikist mahrolisist museoist. Jānis löys mul hissimuseo ja Guntars selit mul vakaval naamal, et tämä täsä o viiksimuseo. Viit vail, etten rynniny Erotic Barin ovest sisäl. Heijä huumorias!

Mää en tavalisest ol tuskamatkailust innostunu, miähitysmuseoihi en men. Riittävä tyä o jo siin, et pitä ihmisten kärsimykset hetkenki pois miälest. Mut yks värisyttävä tavara täyty nährä elävänäs Latvia historiallises museos: 1800-luvu lopul venäläistämise aikan koitetti taitta niska piänemmilt kansoilt (Suamelt kans!). Latvian puhumine ol koulutunnil kiälletty – ja see onnetoine ko ei sitä muistanu, sai kaulahas häppiätaulu, misä luk venäjäks: ”PUHUIN TÄNÄÄN LATVIAA”. Voi ko mää toivon, et see pikkanen koululaine taulu kaulas o sala nostanu leukka ja ollu omast kiälestäs ylppiä. Miättikä itte kui hiano olis julista kehyksis: PUHUSIN TÄNÄ TURU MURRET.

Latvian kiält olen koittan opiskel. Mul o motivaattor parhamast pääst: lehris on tääl kirjotettu arvioi mu runoistan (paikallises Parnassos pualtoist sivu!) ja tarttis tiättä, et mitä. Latvian kiäl o iha omalaist. Kello on pulkstenis, vasemal o kreisi ja laukku o soma. Välil tule ilone yllätyski. Museokaupa henkaril ol T-krekls eli pait. Krekkala! Olektee pitkä aikka muistanu simmost kiva sana ko krekkala eli roitti. Mun pit avartta mailma reisus ja tuntuki, et menen ain vaa syvemäl oman kiäle uumeni. Liiket see o sisälpäinkääntyminenki!

*****

(Tämä kuva o Itä-Latviast, Madonast. Näektee ton mun kauhunpilkaukse silmis. Ja tämä o vast kärel

pussamine.)

(Täsä nimmarihetki Jekabpilsis. Mummuste lisäks keikoil käve ihan normali keskikkäst sivystysväkke, kouralline miähi ja muutama nuariki.)

TOINEN KIRJE 25.1.2013

Sinissi lehmi ja karhujen kitoi

Suurkaupunk Riias aamu on pikipimiä, ko mee lähretä kääntäjä Guntarsin kans ajama. Häne Ooppelil o hyvä tila mennä risteyksis – kaik muut on tulos pääkaupunkki töihi toimistoihis, meil o matk ittä, maaseuru suuntta, Madonan mail ja Jekabpilsin seutuvil. Eres on kolm esiintymist saman päivän: ens yläastelaisil, sit kirjastoväel ja ehtoste viäl teatterin laval.

Ko o reisus, silm on tarkemp. Ogren kaupunkin kohral pimiä antta hämäräl periks ja mitä mää näen auto akkunast: ussempi äit perätyste kisko lumituiskus pulkka tiä reunas ja jokases pulkas o laps kyljelläs, piänes kippuras täyres unes. Voi äitei ko pimiöin aamuin vetävä lapsias Latvian tammie al. Voi mukuli, kenet nosteta lämpimäst sänkyst varhasil tunneil punasse muavpulkka nukkuma! Voi meit kaikki!

Olen saanu olla runokiarroksellan ihmelisen kotosis tunnelmis tääl. Koululaise on kysyny: ”Aiotteko kirjoittaa lisää runoja?”. Kulttuurtaloje saleis o ojennettu kiitoskukkassi enemän ko rippi- ja ylioppilasjuhlis yhtes. Yks ero o Suamen kulttuurtapahtumihi verrattunas: Latvias o iha normali, et kunnavaltuuston kulttuurilautakuntie jäsene osallistuva niihi.

Mee päästä runoyleisön kans samoil laineil, ko kerron, kuin kovast mää tahtoissin et olla lehmä vaa. Ilmesty jono ihmissi, kenel on juttu lehmäst. Mää saan kuulla, et Latvias kasvateta liiviläissi sinissi lehmi (rotu ON sinine, näin kuvan!). Yks Reipas-nimine isokokkone mamma kerto lehmävainaastas, mikä eli 22-vuatiaks ja mink nimi ol Pelite eli Pikku-Hiiri. Hianoint o, ko opin, et tavalisest tääl päi laiteta lehmäl joen nimi, et maito olis yht vualast ko vesi uamassas! Gauja, Lielupe, mahtava Daugava – Väinäjoeks mee sitä sanota.

Kyselin väelt, kummone o latvialainen kansaluanne. Yks kulttuurihmine sanos, et Latvias o hyvi runoi kyl ja novellei, mut kansaluanne voi olla syy sil, et heil ei ol ilmestyny varsinaist Latvian Suurt Romaani. Hän nimittäis määrittel, et latvialaist kuva parhate sana ”maltillinen”. Ja manas, et yrittäkä itte kirjotta väkevä elämäntarina, mink päähenkilö on kiva kaveri.

(Jekabpilsis ol kaks uskomatont asia: Guntarsin kaksoisveli Aigars juans tilaisuure. Kattoka nyy noit! Ko peili! Toine hianous ol, et Rahmani Jan ajo Võrumaalt saak mun keikal. Ilman kartta ja navikaattori läpi Latvian 200 kilometri. Kyl siin sit viis tuntti meniki...)

Ooppeli tua meit takasi Riika yän tuntein. Guntars o kirjailija ittekki ja hänel o villi kalastusaiheine runo, mikä olis hiano esittä Riian suamalaisil. Mää käännän taskulampu valos, Guntars aja ja selittä. Häne runos vilatta kansanrunosankar Lacplesis, mikä ol nii vahva, et jos karhu tul vasta, hän ot kirast kii ja repäs karhun pualiks. Juur ko mää pääsen kääntämä sitä kohta, misä sankar hukku Väinäjokke, Guntars jarrutta sillal ja kiljase: Kato ton, juur tosa kohta see ol!

******

(Jälkikirjotus: Latvialaist sinist lehmä en nähny, mut kylläki sama nimise ravintola ja yhres alpumis valokuva. Otin siit kuvan, mut voi ol, ettei see iha vasta torellisuut ja voik vaatiakka: joku otta lehmäst digikameral kuva, sit joku kehittä sen paperkuvaks, mist mää otan kännykameral kuvan ja muunnan sen kotosivuil sopivaiseks. Tommossi kyytönolossi somi eläimi nee kumminki o. Ja tosa on teil oikke video samast lajist:  https://www.youtube.com/watch?=nCxU3lCEHjE )

KOLMAS KIRJE 27.1.2013

Ihanamp ko luulis

Mää olen tavannu mailma vahvimma mamma. Läns-Latvias Ventspilssin kirjastos kaunis, vilkas vanh naine lausus korkkial äänel riimei mul omal murttellas, kapsat mun kaula ja lopuks kättel nii lujaste, et täyty vissi mennä jäsenkorjajal. Hän anno mul mukka piänen katavaoksa. See suajale sunt kaikelt pahalt, hän sanos.

(Tosa sumuses kuvas vasemal o see hurmaava mamma! Ja täsä linkis jonku ottami kuvi lissä: http://www.biblioteka.ventspils.lv/galvena_biblioteka/galerija/456/25012013_galvenaja_biblioteka_notiek_tiksanas_ar_somu_
dzejnieci_heli_laksonenu_un_latviesu_dzejnieku_un_tulkotaju_guntaru_godinu)

Ventspilsis munt pussatti hiuka vähemmä ko muil paikkakunnil. Mahtok johtu siit, et sanosi heti esitykse alus, et mun täyty tääl Latvias ain keika jälkken pest ja kuivat naama. Latvialaismalline pussamine nimittäis ei ol mittä pussamise esittämist. O munt tääl piretty ko lapselast aattoaatton, mut mää kumminki ole jo ruvennu ikävöittemä takasi omie jöröje mummusten tykö.

Toine asi, mink kans olen tullu hulluks, o see et kaupat pihta vaihtorahojas. Vaik mää mihe Rimin kassal mene 19,70 lati arvoste ostosteni kans, myyjäfrouva ruppe äkköttelemä mun kakskymppistäni vasta. Et eik olis tasaraha? Siin mää sit hiki toppatakis opettele laskema. Mut kaunei nee hilut o: yhre lati rahas loikka lohi, 2-latises hymyile lehm.

Mää myännä, et Latvia o ihanamp ko mää luuli. Kaikkias kuljin 1500 kilometri latvialaisil teil. Valla lumontusin rakennuskannast: on keskaikka ja jugendi ja funktionalismi ja uusklassismi ja omakeksismi. Arvatka hävettik munt, ko yhre firma johtaja ol reissannu Suames ja kysys mult:”Onk suamalaiset tehny keskenäs jonku sopimukse, et kaikkien talojen täyty ol samalaissi?” No? Kuka vasta?

Latvia historia ei sovi herkkämiälisil. Saksa, Puala, Ruatti, Venäjä ja Neuvostoliitto on kaik vuarolas marssinu määräilemä. Latvia lippu on tummanpunane ja sen keskel o valkone rantu. Tiäräktee kui? Muinasin aikoin ol latvialaine heimopäällikkö sivallettu taistelus kualiaks ja häne ruumis ol nostet paareil. Hänest juaks veri nii solkenas, et lakana värjäntys kaksin puali, keskel vaa jäi valkone päällikömuatonen paik. Ei tääl päälmäisen mikkä murhe keiku kumminka.

Historia on tuanu tullesas monikiälisyyre. Ko Latvia venäjänkiälisen ration Olga lykkäs Riias mikrofoni mu noka al, hän puhus kuulijoil venäjä ja mul engelska, kääntäjä-Guntars pajat latvia paitsi mul viro ja mää anno näyttei lyhkäsest suamest. Kioskien tiskeil mää ole muarostanu täyrellise noloi laussei: Lūdzu, can I have divi postmarks ja yks nestuukipacket tost… and sit viäl tommone, pliis.

(Kirjakahvilas Riias ratiotoimittaja Olga ja monikiäline Guntars.)

Runokiarros Latvias o ohi. Viisas tiätäjänaine Līga Reitere sanos hyvästellessäs sen, mink määki olissin tahtonu, jos olissin osannu: ”Älä pelkkä, ettei mee sunt ymmärrettäis. Kiälet meil o erilaissi. Mut ajatukset o samalaissi.”

(Omaottama kännykuva, misä mää ja viisas Līga)

****

(Jälkihuamautus. Yhrelt mun lempiprofessorilt Turust tul sunnunta-aamuste tekstiviästi: "Heli, kyl ol hyvä Latvia-juttu tänäpä. Vaimo luki sen ääne ja rupes parkuma, ko sää kirjotat, et kiälet o erilaiset mut ajatukset o samat."

Nämä matkakertomukset o siis julkastu paperversion Turu Sanomis 24.-27.1.2013.

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 23.01.2013

Hei eli Päivä eli Labdien!

Ensmäne Latvian keikka on takan ja see ol nii riamuline! Pääsin alottama siält, mist tämä mun käännösrunokiälen latviaki on kotosi, luateisest Salacgrivast.

Usse Suameski piänil paikkakunnil o sama juttu: viarailijoitten paikal tulemist arvosteta silmin nähre. Mummut Latvias - ja pappatki - otti munt vasta ko lapselapse jouluaatton. Yks mamma lausus mul runonki!

Tämän kuvan ottaja ol museo tyäntekijän virkune flikka. Mää sain luvan kuval, mut en muist häne nime! Sen laitan huamen sit ehtoste tulema, jos o voimi. Kuurelt o herätys, keikoi on kolm ja kilometreis kaikkias 500. Mut Madona ja Jekabpils o ihmisen pakko nährä.

Kiitos Salacgriva! Paldies!

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 20.01.2013

Kyl tämmöse viästintäihmise ja kirjottamisel ittes elättävän ihmisen syrän läpättä ko lamppankorva, ko kaik media-asia menevä niinko kuivas dokumentis! Siis juur sil taval ko ol ajatuski!

Sekä Suamemaas et Latvias o jotenki hyväl taval otettu vasta noitte mu runojeni latviantamine. Turu Sanomas, mihe olen matkakirjeitäki luvannu kirjotta (julkasta näil näkymil 24.1., 25.1. ja 27.1.2013), ilmantus Grönhomi Joukon oikke ajatuksel laatima artikkel (osa siit on tosa):

http://www.ts.fi/kulttuuri/439058/Laaksosen+murrerunot+huippusuosiossa+myos+Latviassa

***

Latvialaissiki linkei olen löytäny - ja see kauhi o, etten ollenka kaikest saa selvä. Jotta olen oppinukki - dzejniece o runoilija (fem.) ja dienvidrietums o lounaissuamalaine. Ihan keskeist sanasto! Sitä en viäl ossa, mikä o Appu taik Ei tämä toimi.

Toi ol ensmässi kirjotetui jutui ja siin o yks runoki (Pulu uissin Mitä mul o?) käännettynäs:
http://www.diena.lv/kd/gramatas/izdota-heli-laksonenas-dzejas-gramata-kad-gos-smei-13975303

Tual kerrota, mihe olen tulos keikal:
http://www.delfi.lv/kultura/news/books/latvija-viesosies-populara-somu-dzejniece-heli-laksonena.d?id=42978480

Ja tosa o suurlähetystön tekstin kappala - suameki saa lukke!
http://www.finland.lv/public/default.aspx?contentid=266668&nodeid=41999&contentlan=1&culture=fi-FI

Mun sikäläisen kustantamon - Apgads Mansardsin fb-sivuil olle asiast kans jottan puhet:
http://www.facebook.com/pages/Apg%C4%81ds-Mansards/131383846948257?fref=ts

****

Ja tosa on kiartueaiktaului:

2013. gadā no 22. līdz 25. janvārim vairākās Latvijas pilsētās paredzētie pasākumi:

22. janvārī plkst. 17:30 Salacgrīvas muzejā;
23. janvārī plkst. 11:50 Madonas 1. vidusskolā, plkst. 13:30 Madonas novada bibliotēkā;
23. janvārī plkst. 19:00 Jēkabpils Tautas namā;
24. janvārī plkst. 18:00 Rīgā, Ziemeļu Ministru padomes birojā;
25. janvārī plkst. 18:00 Ventspils Galvenajā bibliotēkā

Aamuste aikasi lähte kone Turust ja mää ole nii jännityksis, etten ainaka men nukkuma. See autta pysymä virkusenas, ko ei nuku!

Huame nährä, Latvija! Tulkkan keikal kuulustelema, jos siäl päi hiihtelette taik luistelette!

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 10.01.2013

Joskus vaa elo yllättä juur sillon ko o vaihtamas ammatti ja kampaust ja oma luannettas ja päättäny, et nyy mää haje jotta valla muut ko tämän kirjailijantyän, mink olen jo nähny. En ollukka nähny! Tuli sähköposti suara Latviast Guntars Godinsilt, et nyy see o valmis! Mikä? Sun runokirjas latviankiälinen käännös. 70 runo. 5 vuat siin meniki. Tule painost ens viikol. Ja mää en ollu eres käsittäny, et simmost ihan tosisas joku teke!

Sen jälkke o ollu monelaist hyvä tekemist: kirjan hämmästelemist ja esittelemist Turun kirjamessuil ja Aija Zarinan kuvituksihi tutustumist ja majotuste ja matkoje suunnittelui. Guntars o ravanny ympär Latvian medioi esittelemäs kirja ja mää olen usuttanu Lappalaise Miikkan ottama promokuvi, misä olis raikka suamalaise näköst meininkki. Asiat o sujunu tähä saak kauhia hyvi ja mää tykkä melkkest kaikkist enite siit. Sujumisest!

Nyy o  eres kaikkist jännittävin: kiartue ympärs tota Latvian maat. See o siis see keskel oleva Baltian maa, Viro jälkke ja enne Liattua, heijän toispual o venäläissi ja valkovenäläissi. Latvias asu 2 067 887 ihmist ja heist o latvialaissi 1 284 194. Voi ol, et toi hiuka heittä, ko ihmissi tule ja mene jatkuvaste. Nyyki ko kirjotan.

Latvian kiäl ei ol juur minkän tunnetun kiäle sukukiäl. See muistutta liattua, mist ei ol mul suurtaka ilo, nii hiano ja muinane ko liattuan kiäl onki. Toisiks enite see mistutta muinaispreussi, mist o viäl vähemä ilo, ko see men vallan kokonas kualema, koko kiäl. Latvia voi kumminki oppi - ja sitä määki olen täsä pinnistelly, vaik kankkia o ollu. See o latvian kiäle syy vaa hiuka. Loput o mun. Niist mää kerro sit myähemmi.

Tosa o nyy sit upouus ja mikrouunintuare juliste. Painelen meijän kylätiäl potkukelkan kans, mut jourun sen jättämä vissi kotti. Voin vaan kuvitel, kuin kauhia meteli see piräis lentokentä metallinpaljastimes!

Juliste o suunnitellu latvialaine Jorens ja kuvan otti suamalaine Mīka Lapalainens.