Kuvan Latvian Liepajan aallonmurtajalta otti Miikka Lappalainen (niinko voi sen hianourest päätel)

Täyteläine, tuuline ja muuttuvaine Latvian-marraskuu on takan!

Tämä maa on täys kontrastei. Joka päiv o saanu elä kaht elämä, nährä kahrelaissi säit, kuulla kahrelaissi kohtaloi. Yhres suunnas o meri ja tuul nosta pärskei majakast korkkiammal. Toises suunnas o suajasan pihan ruusu, marraskuus täyres kukas. Oikkialt mene Audi ohitte, vasemalt kerjäläine, mikä kerä roskiksest syämäkelpost ja lasta löytös vanhoihi lastevaunuihi. On itsenäisyyspäiväriamuittemist - ja koko kansan murhe, ko marketin katto putto alas ja ihmissi kuale.

Ventspilsin Kansainvälinen kirjailijatalo eli
Starptautiskā Rakstnieku un tulkotāju māja anto juur simmost pitkämiälist rauha, ko olin toivonukki. Sain kirjotetuks siäl loppu yhren kokonaise näytelmä, yhreksänkymment sivu tul sihen kaikkias, huumorilline kaksnäytöksine tarina siit tul - alkuvuarest viimeistäs paljastan, mihe ja kummone ja kosk. Mul, kenel o vaikkia joskus pittä ajatus koos sivu loppu saak, ol aikamoinen taistelemine, et sain ajatelttu melkkest satasivuse ajatuksen kerral. Millä ei olis koto-olois onnistunu, vaikkei mul mikkä villi ja vilisevä kotika ol.

Jotenki vaa see omast arjest kaukan olemine ja ussempie sähköste välineitte välttely o mun kaltasel kirjottajal välttämätöne.

Latvian kiält koitin siin sivus oppi kans, mut täl reisul see ei ollu nii yksinkertast. Joka aamu, päiv ja ehtoo mää kyl yhteiskeittiös ja pyykkituvas tapasin kaikenäkössi kansalaissi, mut talon seittemäst kirjailijast vaa yks ol täl jaksol latvialaine - iha nero Uldis Berzins, ketä on kääntäny mm. koraanin latviaks (tehkä peräs). Kaik muu oliva slaavei, Bulgariast, Valko- ja Normi-Venäjält. Oikke lutussi ja säkenöittevi personi, mut enimmäkseks venäjäntaitossi vaa. Hiuka jotta huano engelska mee puhutti, mut suurimma osa ajast vaa hymyiltti ymmärtäväst ja kollekiaalisest toisillemme.  Mul tul vissi ensmäst kertta elämässäni simmone olo, et mää olen kirjailija. Ihan tiäräktee niinko kirjailija!

Sit ko mun lempparilatvialaine eli Guntars Godins tul viikoks talol asuma ja maagine runonkirjottaja Liana Lang muutti peräs, sain hiuka latvianki juurest kii. Guntarsin kans mee saatti Aapise latviantamine hyväl mallil. Lisäks Marin Bodakov, pulkarialaine runoilija-opettaja, innostus mun yllytyksestän kääntämä Lehm ja koiv -runon omal kiälelles (ton Yllärisivun loppupual). Hän lykkäs käännöksen oil fb-sivuil - ja seuravas minutis tul joku kulttuurilehren toimittaja ja kirjotti Marinil, et käännä nyy muutama lissä, ni julkasta meijä lehres. Nii mee sit Guntarsin ja venäjän kiäle avustuksel käännetti mm. Sialuruno ja nyy nee painele jossan päin Pulkaria...

Ikä en ol näim pal puhunu elämässän viarai kiäli. Tosa yläkuvas ihmettele kirjailijatalon pitkävarjonen katti Rudi - ainokaine kenel mää kuukaure aikan puhelin oma kiältän.

 ***

Ei see pelkäks huhkimiseks menny. Ruakka en laittanu kerttaka. Ajatelkka. Ain ol yhteiskeittiös joku, ko ol keittäny 8 litra soppa ja sanos: Heli, want some soup? Kyl see mul vaan kelppa! Lisäks Riia ulkopualine Latvia o aika matalahintane ainaki ravintolois. Kolmel-neljäl eurorahal sai koko ruua ettes.

Myäski mää pyäräilin nii, et kaik Suame liikunnaopettaja saava olla munst ilossi. Sitä toimitust kauhiast helpotti see, et Ventspils o satsannu sekä turisteihi et pyäräteihi. Suur osa pyäräreiteist on PUNASEL kivetty. Kilometrikaupal voi polkke valla ilma aivoi, ko katto vaa et punast vilkku al, ni jolla sopival reitil mennä.

Suur huvi ulkomail o hautausmaitte löytämine, viaraitte ihmisten kohtaloitte murhettumine. Latvias o harvinaise eläväine (!) ja erikoine hautuumaakulttuuri. Siäl järjestetä kerra vuares esimerkiks juhli hautausmaal. Tavata sukulaiste hauroil viäl elos olevi sukulaissi, lauleta ja syärä. Ja jokane pittä itte sukus hautapaikast hualt - ja tee siit juur sen näkösen ko tykkä. Yhte hautakive ol kaiverrettu pupu, soma, armas pupu.Joillaki hauroil kasva valtoimenas sinivuakoi - voi ko näkis nee huhtikuus! Jonku haura viäre o viätty penkki, et saa oikke harttaste surra.

Torimyynti o iso ilo. Paikallissi ihmissi, ihmellissi ruakatarvikkei ja pului ja kulkukatei hiippailemas siin joukos.

Yks riamu viäl: toisten tekemän tyän kattomine ja kuulustelu! Ko satama on kahren korttelin pääs, kuulu kaik laivojen pillit, nosturin kolkket ja rautojen kalske. Ja kui voi rahtilaiv olla yksinkertasuuressas kaunis!

Ventspilsi lisäks pääsin kattoma muutaki Latvia. Ruskiasilmäne miäs tul munt hakema runoautol kotomaaha, mut sitä enne ajetti Uzavan panimon ja vapaan juaksevie maalaiskanoje ohitte, ihmeteltti Liepajan hyljätty sotasatama ja päästi Salacgrivan mammojen syätettäväks. 

Kyl mää menissin takas. Ja menenki jonain päivän jälles.


***

Kottitulo jälkke o ollu aika pal järjestelemist ton Saulin ja Jennin lähettämän kutsun kans. Sitä o murhettunu joku, et kummottos lainka voi siält ulkomailt käsi valmistel mittä juhla-asui linna... Helposte: onhan tääl ussempiki Riepu serviss!

Renkaskorjaamol en kumminka menny asiaani esittämä, vaan Nordmanin Tarjal, luatto-ompelijal Laitlas, lykkäsin viästiin ja toivomukse, et mahtaiskos näi etänä tulla joku hamonenki valmiks. Ja tul see - eilen koitetti ensmäst kertta! Kankka olin hänel viäny yht muut tarkotust varte ja nyy see sai sit uurelaisen käytö.Hiuka vaikkia on tällämis- ja pynttämisaiheissi ajatuksi elämäntäytesen Latvian-reisu jälkke ajatella,  mut ei see nyy aut. Harvemi näin korkia kutsu kumminka saa!

***

Viäl kiitos, paldies, kirjailijatalol, kiitos Latvian maal et sain tulla. Uz Redzesanoz!

Heli