Päivä vaa lukijal, ketä on sattunu tän keikkakuulumissi kurkistelema!
Tämä o mun kolmas runokiartueen (ensmäne o Sulavoi 2006, ja toine Runoratio 2007), mut ensmäne mihe mul on yks teknika ihmelaps auttanu ja yllyttäny kiartuepäiväkirja pitämä. Simmottos suureski mailmas kuulema tehrä, taik rockpiireis kumminki.
Mikkä kovi rock ei ol mun olon, ko olen kiartuerekvisiitta haalinu kokko: villasukki, aluvaattei, astiapyhkei ja pyykpoikki o jo pakattu... En viäl paljasta, kummone o lopulline ilmiasu, mut simmost soma, nostalgist ja vitsikäst o haus.
Aikasemmist kerroist viisastuneen mää päätin, et jonkunäköne kenraaliharjotus taik sala-ensilta olis tarppeline, ettei jouru heti 800 ihmise ette kokeilema, et mahtaisiks tämä juttu toimi... Kyl viirelkymmenel ihmisel esiintymine o iha yht kauhia ko 800:llekki mut see siin helpotta, et näke yleisö ilmet paremmi, ja voi mukautta omi jutui ja tunnelmankuljetus niitte mukka. Suurel laval ei näe ko omat kätes kirkkas valos.
Tämmöne sala-ensilta mee nyy sit piretti Köyliös, mailmanhianoimmas Korkea tammi -nimises maaseuturavintolas (www.korkeatammi.fi). Sin kootti sit iha oikkia keikkalavastus färivaloines taustakankaines päivines, samate äänentoisto saatti kunnol viritetyks. Enne runoesityst käytti pihal muhkioi highlander-sonnei kattomas, sit mentti ravintolasalihi ja syätti aika iso pala heijä veljen kyljest. Kyl ol hyvä (vaik piän sääli hiipis sialu). Kesäkurpitsakeiton pääl ol kuivatui rinkeplummankukkassi ja yleisö nauro mones kohras, vaik oltti Satakunnas!
Äänentoistost tul kauhian hyvä, viimeks jossa Lahren Sibeliustalos ol nii luanikas esiintty. Jotenki simmone pehmune ja kirkas siit tul, simmone, et mun ei tarvinnu lainka ajatellakka, et mul o mikrofon. See o mul olellisemppa äkkiselttäs ko luuliska, see äänentoisto. Vaik tarkemmin ko ajattele, ni see o mun esitykses oikkiastas see ainut mink täyty ol kunnos. Mää voin esiintty vaik peltosaappais ja kaislahames, jos vaa puhest saa selvä. Ilma ääne selkkiä kuulumist taas ei ol mittä väli, kummosel mahonkilaval mää nousen timanttitiarassan ittiän ilmasema.
Mun kans koko reisun kiärtäväl ääni- ja valomiäs Jari-Jukka Nippalal voi jo nyy lähettä säälikukkassi ja voimantoivotuksi. Seeki o jo riittävän kauhi, et joku joutu kuulema 16 kertta peräjälkke mu samat jutut - hän viäl joutu jaksama senki, et mää stressa, et kuuluk-kuuluk-kuuluk-tual-kolmannentoist-penkkirivin-kahreksannessaki-tualis. Onneks hänel o sama vikka: niin kauan viritetä, et on paras mitä voi.
Keviäl miälel Köyliöst läksin: viäl hiukan ko fiila ja muutama yän valvo, ni kevätyleisön ette voi astu ja sanno: Päivä!