Vakavast otettava pakkasaamu ja tarmokas aurink verho ravos herät munt, ja heti ajattelin: Hämes o hiano! Esiintyminen tiätyst ol pelkkä juhla ja jubilee, mut nii ol kaupunkis vaelteluki. Pulunuarukaiset vikittel flikoil ja vareksel ol kevätnasaali äänes. Mää käven Tairemuseos kattomas viarailevan tairenäyttelyn Suamen kultakaurelt, Viipurin taireyhristyksen kokoelmi ol ripustettunas. Munsterhjelmei ja erilaissi -feltei. En voi käsittä, kui nii hyvi voi kukka maalata – ja meil Suamemaas viäl. Taire ol iha simmost perinteist, mitä kaikkien pualueitten kannattajat voi hyvil miälil katto, ja see virtuositeetti meinas vettä iha hiljaseks (onneks vaikutus lakkas, ennenko tänä laval astusin...) Menkkä kattoma, kummottos taivaanvalo siivilöitty kukkatytö olkihatu läpitte.

Viäl enne Espoosse ehtimist ol määrä ehti Pasilan paikkeil, sin YleX:n viaraks. O ollu helpompiaki tehtävi, ko löytä Radiokatu ja Uutiskuja vai mitä nee oliva. Mastoje alt Ratiotalo ovest sisäl vaa ja sin polottama henke erest suara lähetykse. Ote ol toimittajamimmeil Ainol ja Jennyl keviä ja hilppiä ko päiväperho. Vastase varal kaikil ratios viarailevil vinkiks: ei niil asemil enä kannat ilman kamppamat men - niis o nykysi nee hemmeti nettikamerat! Nimim. Huulpunaki huanoste.

Espoon Tapiola-Salis olin elämäni ensmäst kertta. Siäl ol sen seittemäsata ihmist vartoilemas penkeisäs – huima tunne ajatel, et minu varte! Kulttuurkeskukse harjottelija ol täl kertta siilimiäs. Mee jännitetti hänen kans jännitetti verhon takan iha yht pal. Ko ennen taustnauhan pyärähtämist mää olin ko tönkkösualattu tonnikala, siilimiäs sanos: Mää tiärän täsmälles, milt sunst tuntu!

Tapiolan-salin akustiikka ei ol parhamillas puhe-esityksis, ja meijän omist pinnistelyist ja tuattajatahon pinnistelemättömyyrest hualimat ääni jäi vähän kaikusaks. Kumminki taputukse menivä see verra oikkioihin kohti, et voisin päätel, ettei yleisö iha pimentto jääny.

Odelman runokirjamyyntitiskil saiva Ode itte ja Tiina-neiti heilutta hioi! Mää tapasin siin viäres kuulijoi tapasin kaukka ja liki, kovast ol monel mul asia ja mul heil! Yks sulone sukulaismummu ol tullu Uurestkaupunkist karkku 90-vuatissyntympäiviäs Espoosse – ja runokeikal siin sivus. Olen onnenkäpy, ko saan tehrä tämmöst tyät!

Aika vilistämist piti koko päivän. Lähteis vast – liia myähä – huamasin tommosenkin klapu…

Nyy olla jo kotomatkal. Reipas Tiina aja, Mati moottor hyrrä, katulampu juakseva akkunan takan ja mää saan kirjotta päivän kuulumissi. E18-moottortiä päästi ajama täl kertta läpitte ilman routakuappi ja vanh tuttu 8-tiä näyttä melkken söpölt.

Huame o viiko viimene – see o mu rakas oma Uuskaupunkin. Uussi ihmissi ei sin Crusell-salin uumenihi enä mahru, mut nee ko o liput, tulkka kattoma ja taputtaka kans, siin lopus ainaki!