Helsinki o mahrollisuuksie maa, ko sin maalaine harvoin pääse. Mää hoitelin Otavan kans omian, Ode Stockal omias. Tapaamispaika miättimises ol vähä vaikeuksi, ko ei muistettu mittän paikoi nimelt. Lopuks sovitti, et nährä Esplan ja Frederikinkarun kulmas - ja siin see meijä Ode vartoileki syysvilusena. Rekka on tulos hakema, mailmanpyärä pyäri taustal ja turistit otta kuvi meist ja mee heist. Karjalatalo hakies mee tiätyst pakettiauton kans hiuka eksytti, mut mukava see vaa o jyrkki mäkikatui ja kissan-kapossi Pellervonkuji henkes uhal kaarrella. Käpylä o inspiroittevan kaunis kaupunkinosa!

Äänivalomiäs Jussi ja monitoimihenkilö-tuattaja-Jonna rakensiva niin kivan ja salamarivakan Arton kans Karjalatalon lava. Talo ol eniten Karjala, misä olen ikä ollu. Joku kotosuus ja kylätalon tuntu ol kaikkial - ja oven kahvoiski ol Karjala.

Kuva: J-J Nippala

Karjalatalon sali oliki yllättävän suur! Tul miälen kyssy, et mitä see nyy tarkotta, ko tämä o loppumyytty? Jollaki ol tiato, et sali oli myytty täytte 300 ihmisel - mut 350 sin mahtu. 50 käyttämätön tuali! Äkki kaik tuutit täytte informeeraust: haloo haloo olik joku tulos keikal! Nyy oliskin tila! Onneks itte Herra Hesariki ol aamun menovinkeis maininnu, et Laaksonen keikal kaupunkis. Iso määrä lipui men ovelt ja moni näytti iloselt, ko viäl viime hetkel liikeni lippu. See verra mää tahtoissi viäl sanno, et vaik ussemite see olen mää, ketä näit numeroihi ja viikonpäivi liittyvi asioi harttast sotke, ni nyy en ollu! See en siis ollu mää! Vaan Ylempi Taho.

Kaikelaisist klummeist ja onkelmist tule harmai hiuksi, mut see anta myäski simmost tekemise meininkki ja tyävoiton tuntu sit ko kaik o vihroviimen ratkastu. Tänä ol itte keikka jotenki siivilläs, niinko kiitoraral olis päässy rullama, ko valtava hyvä yleisö taputti juur oikkiois kohris ja huakus mukan! Kiitos ja syrän!

Käpylän keika maailmanpyärämiähen oli Koski Tee ällän Jyrki, ain valmis kaikki hullutuksi! Jos sil hihkase P, ni see muarosta ittestäs P:n muatosen, testasin tänä! Ko Jonna maanitteli hänet alkupyärittämä mailmanpyäräl vauhti, see oli jo menos. T-pairan selkämykses luk asiaan kuuluvast: Olen rakastanut kuinka sattuu. Lavan taustaraurat ja jänes, mink varas mailmanpyärä pysty pystys, o Jyrkin Rannikonpajast neeki. Kiitos!

Iskelmälaulajaeleisest runonlausujast otti kuvan J-J Nippala.

Erityisest valot ja rytmit saatti tänä sopima paikalles niin ko oli tarkotuski. Ode opetti tyttöje sählyjoukkueest tutun kannustuslaulun: Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Mun suur ja valtava tuliaiskassini tuli piäneks, ko niim pal ihmise minu yllätyksil muistiva. Mää sain käpyjäki!

Kaik loppu aikanas, Käpylän keikkaki.

Ol lährön aik.
Vähä monimutkasemma, ko mitä ens olis luullu.

Yäpymäpaikka Vantaan rajoil oli myäski keikajälkkeisen suunnistuskyvyn äärirajoil. Oli meil karttoi ja navikaattorei ja oli kylttei - mut oli myäskin tiätöit ja keiloi ja ajokialtoi nii et ko riittäväst hajetti hotelli, oltti loppujen lopuks lentokentän ulkomaan terminaalis huruttamast reippast kohre Rivieran-portti.

Kyl mee siält sit käännytti takas kumminki, ko muistetti et helvata, huame o Mynämäki ohjelmas, kyl meijä Mynämäel täyty pääst!

Huamen siäl! Lippu täyty ol plakkaris!

Heli ja kumpp.