Voik tuattaja enä reippamalt näyttä! Muhkia Hyvinkää-sali häämöttä taustal ja häämöttä siäl myäski Mr. Valo- ja Ääni eli Nippalan Jari-Jukka. Sillon ko hän ei ol Hulin-pulinoi säätelemäs, hän säätä Loirin laului. Ainaki semmone yhtymäkohta o helppo keksi, et kummanka tapaukses ei tartte valokeiloi olla keika aikan kovi ahkerast siirtelemäs. Sattesen keskviikkoaamun aurinkoisin viästi: Hyvinkää tul täytte. Ja niin ko mää taas murhettusin ja mun lempi-Orvokillekkin kirjottelin, et mahtak täst täl kertta tulla mittä.
Mikä ilo ol hurutella Turust Hyvinkääl, vaik ol märkä asfaltti ja äärmäisen kummalline keskustan asemakaava. Hyvinkää-talo o saarrettu pyäräteil, jalkakäytävil ja ajokialloil ja etenemisesteil. Tua siin sit kuarma sisäl! Flyygelinsoittajaki varma lykkä soittimes katukiveyste ylitte alaovest sisäl. Ko oikkia talonpual ja oikkia ovi ol löytyny, ni päästi vankkoje hissie ja jämäköitten teknikoitte autettavaks eikä elämä ollukka nii vaikkia ko ens näyt.
Matkan teko hirastus jo enne saliin pääsemistäkä, ko ko ihan pihapiiris tul nii sulonen pikkune monitoimikaivinkone-traktorajopeli. Ja liuta tyämiähi värkkämäs jotta valtavan kiinostava. Mun keikkapaniikki ol jälles niin pahal tolal, et oli suur houkutus vetästä neonoranssi takki pääl, napata lappio kätte ja sulauttu tyämiäste sekka muin miähin sorakasoi siirtelemä. Poja! Mist mää saan kaiva! Mitä vaan ko ei joutuis laval! Vilkuttelin kaivurmiästen kans, mut mukka en päässy. Ei auta muu ko kisko lausumahame pääl ja laitta ittes alttiks ihmiste ette.
Onneks aulan akkunast näkys tyämaa. Nii et ain ko tuli piän hirastukse hetki, mää voisin haalarmiästen puuhi kuikuilla. Tyänaine Jonna pualestas hualehtis lavakattauksest ja kirjamyynnist. Auraviihteen hualehtijaihmine Tiku nappas kameran kans kuvan jos toisenki.
Hyvinkää-sali o vaikuttavan suuren kokkone: hyllyines ja valkosines seinines see ol ko jääkaapi sisust. Lämmint siäl ol, mut hiuka munt hyys, enneko rupesin tottuma ajatukse, et vaik eile oltti Rymättyläs koulun ruakasalin hämys, ni ei kaik keikkapaikat samalaissi miniatyyrei ol. Hyvinkää-salin o suunnitellu luultavast joku simmone, ketä o ittekki keikoil käyny takahuaneitte ja lämpiöitten maailmas. Joka pualelt pääse joka pualel, senkus ava ove vaa.
Laval rupes nousema johtoi, lampui, kaiuttimi, perunakorei ja pyykkitelinei. Taustkankkai, kaulaliinoi, nestuukei, vara-mynthonei. Sit läks soima Jari-Jukan vart vaste säveltämä tivolimusiikki ja maailmanpyäränpyärittäjä astus laval. Täl kertta sen pestin otti vasta Hyvinkää-salin legendaarine Margit. Kiitos!l
Ja lopuks verhojen takka astu ihmiste ilmoil yks runonkirjottajaki.
Ensmäsel keikal mul meni Rymättyläs kauhian pitkäks löpinät, ko en ollu osannu arvioitta tarkka, et kuin kaua mikäki runo-pyäräytys-sattumus kestä. Nyy toisel keikal keskittysin oikke erityiseste lyhentämä juttujan - ja puhusin viäl kauemi! Suurimmaks osaks see ol oma syyt - innokas mikä innokas. Ko kerra mene ujous ohitte, ni ei ol mittä äärt ei raja. Mut syyt ol hiuka myäski Hyvinkään-väes: runotoivei ol kertyny pual perunakapallist, enkä millän kerjenny kaikki lukemanka. Kiitos hyvä Hyvinkääyleisö ko jaksoitte mun viihrytystän niin kauan kuulustella.
Yäl ajelin peuroje välist kotti. Neljä kaikkias! Mut jokane niist ol nii viisas, et anto mun mennä ens ohitte ja sit vast itte tryykäsivät tiäl. Kaikil paras nii!
Kummalline kiartueväli täsä: kuus päivä tarttis olla keikkailemat. Mää ole jo hiuka haravoittenu mu uurel kuparinfärisel haraval - ja viikoloppun meinasin ilmottautu maalama yhre jumppaohjaajan seinä lakritsinfäriseks.
Ens viikol Vihti-Käpylä-Mynämäki-Salo. Sihe saak: tack o hej!
Heli