Pohjoisen kirkas tähti Katja Keskitalo aapisvastaa tänään! Enontekiön Sanomien päätoimittaja, kerkeäkynäinen kolumnisti, Helin Kiakauskalenteri-kaveri, sarkasmin Suomen mestari äänessä:

1. Mikä oli lempikirjasi pienenä? (ja kui juur see?) 

– Jo penikasta saakka mie olen ollu mahottoman sivistyny ja kultturelli ihminen. Siksi mie varmhan jäin tämmöseksi kitukasvuseksi vaivaiskoivuksi ko en joutanu syömhän ollenkhan, aina oli nokka kiini kirjassa. Iskä risti minun yhen miehen mukhan, se kuulema luki kirjoja hevosen reessäki puukuorman päällä.

– Muistelisin, että minun lempilukeminen oli ehottomasti Aku Ankka. Vähä jälkhin sitte löysin kaikki perinteiset lasten lukemiset, niinkö Tartsan-ja Angelika-sarjat... Tiina-kirjat tietenki ja Anna Ystävämme. Annan ostin ittele koko sarjana joululahjaksi pari vuotta sitte ja siitä seuraavana dvd:nä.

– Ja ko mie en kovin isoksi ikänä kasunu, niin saan sanoa, että kaikista lempikirjoin on tietenki Tuulen viemää.

2. Muistatko, miten opit lukemaan - tai kirjoittamaan?

– Äiti yritti opettaa: jii, aa, ja. Minusta se kuulosti samalta ko kiinaa puhuis, enkä kahta kirjainta saanu yhthen. Kerran vihapäissä muistan painanheni pitkin Suvanontietä ko kukhan ei halvanu lukea minule sitä Aku Ankkaa. En tiiä, olenko ikänä jälkhin ollu niin vihassa!

– Sittekkö opin lukemhan, osasin mie vishin koulhun mennessä tikkukirjaimia tavata, niin otin takasi kaikki menetetyt ajat. Kesälä mie luin kaikki yöt, en silmäntäyttä nukkunu. Ja päivät kiikuin puissa.

– Vieläki oottelen, että oppisin kirjottamhan.


3. Mitä jäi mieleen omasta Aapisesta?

 – Häätyy sanoa, että en ole aivan varma. Hämärästi muistan jotenki net ISOT kirjaimet siinä sivula ja sitte joku värikäs kuva. Mutta nyt aion ottaa takasin tämän tulevan Aapisen kans, paljo hauskemat kuvakki!

4. Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?

 – Häpeä tunnustaa, mutta kauhean vähä kerkiän tai jaksan lukea nykysin. Tehin viime jouluna kirjoista joulukuusen minun yöpöyväle, mutta eipä siitä moni kavonnu.

– Viimisin mielhen jääny kirja on piiain Aki Ollikaisen Nälkävuosi. Niin mahottoman riipivä ja runolinen oli kirja ko vähä pitemälle luki. Miehä Akin tunnenki, hieno mies.

 Riikka Pulkkisen Totta oli kans hyvä. Semmonen, joka jäi mielhen pitkäksi aikaa ja mietitytti. Sitä paitsi sen luki minun sisko Outiki ja met keskustelima siitä. Pakko olla hyvä. Pulkkisen Vieras on siinä joulukuusen puolivälissä oottamassa eläkeaikaa...

Katja Keskitalo
(ei valokuvaa, naama täytyy kuvitella)