Ko oikke hyvi vihjaile, saa juur semmossi tuliaissi ko tahtoki. Esimerkiks jämäpuutavarast järsityi taloi, eri mallissi. Yks ruskiasilmäne miäs toi.

Tommost puunkappala-aarret kattoes ajatukset kimpoile kallonseinämie sisäl niinko superpallo. Mitä kaikki färei o mailmas! Tekiskös kevätkylän? Hakiskos vanhast Raumast kaik kaunema malli - vai Uurestkaupunkist? Meniskös Turun Luastarinmäel vaikuttei ettimä? Vai maalaiskos koko sarja itkufärissi taloi (see o semmone merenhuuhtoman kaltane sävyttely, mink jälkke ei ol enä färil mittä nime. See vaa o... jotenki itkune.) Vai hautuumaan kappeleines? Tähän kevässe o annettu haikeuttaki.

Samal taval mää pyärittelen käsissän suunnitelmieni aihioi. Utussi uussi kirja-ajatuksi. Keikkakyselyi iha viarailt. Vallan toiselaissi toimintatapoi. On teit, mitkä o ollu hyvi - mut nee o jo nähty. Jos menenki risteyksest pohjosse, ko enne etelä? Mitä jos see o umpkuja? Mitä mää tahron, mitä mää kerkken, mihe munt hualita?

Kuarma-autokorti ajamine, ulkomail runokeikkailemine, esintymissi paikois, mist en ol kuullukka, uskaltautumine yhteissi hankkeissi ihmisten kans, vaik ain jännitän tiimityät.  Nyy olen saanu kotiläksyks opetella haaveilema. Yli kahre viikon päähä ulottuvat unelmat o ollu mul ain jotenki viarai. Mitä sitä turha kasvattele ajatuks, mink toteutumisest ei mittä varmuut ol. Käyttä senki aja mialummi murhettumisse...

Koitin maalat tipun, mikä ei murhetu mittä.


Lähimpän aikomuksist, ihan käre ulottuvil, o painolämpimän Koiranne alkaa kohta kukkia -kirjan tunnetuks tekemine. Sen virolainen kirjottaja, Andrus Kivirähk, tule Helsinkki viarailema Tuglas-seuran kutsumana (luve tualt), ja mää kirjan kääntäjänä kuljen mukan. Hän ei pal suame puhu, mut mää tulkkan, tulkka, oi tulkka lukijatki mukka!

Kevät ja suvi o nyy vähäkeikkane ihan tarkotuksel, et sais vähä rauhotuttu. Kumminka en saanu joka kerta kiältäyrytyks...
Seurailes tualt Keikka-sivuilt menoi ja meininkei - taik tualt fb:n pualelt, Lukijakunnast.

Kolmasosa puunkappalist sai heti färihunnu ylles. Kuvan nimi o:

”Kevätvaloi ja puutaloi ja färituupei ja kaks vuat vanhoi mignonmuni ja enontekiöläinen poro ja joka ilmasuuntta tahtova ihmismiäl."
Lyhennettynäs.  

Kuvat: c) Miikka Lappalainen



Mailm miätityttä, ja meijän kirjailijoitte osuut ja asema siin, tämmöttös:

Luvin kirjan,
parikymment novelli.
Hyvin kirjotetui, taitavast rakennetui.
Ja jokaikises tarinas jokaikisel ol ens murhelist ja sit käve huanoste.
Vaik elämän lopus onki suur tuntematon,
ni eik enne sitä ol
silkkissi pilvi ja kevätvaloi
ja hymykuappi ja makioi omeni
ja lämpimi sukki ja lemppiöi silmi?
Eik see ol realismi seeki?
Tämmöst ajatust mää tahtoissin kirjailijanas kanta.
Ihmisenäs kans.

***

Pursotan täält kaik färit ja valot, ottaka nee mist tykkätte!


Heli